Kouvola keskittää terveyspalvelunsa

Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että palveluita keskitetään tulevaan Ratamo-keskukseen ja suurimmille asuinalueille. Neuvolapalvelut säilytetään toistaiseksi.

Teksti-TV Kymenlaakso
Yle Kymenlaakso

Myllykoskella ja Inkeroisissa neuvolapalvelut säilyvät. Neuvolapalveluita ei lakkauteta haja-asutusalueilta, ennen kuin on selvitetty edellytykset korvaavien palveluiden järjestämiseksi. Neuvoloita on tarkoitus korvata palvelubussilla.

Lisäksi Kuusankoskella tullaan säilyttämään täydet hammaslääkäripalvelut.

Neuvolapalvelut ja Kuusankosken hammaslääkäripalvelut poikivat eniten keskustelua maanantaisessa kokouksessa, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Suomela.

- Poliittiset ryhmät olivat jo aiemmin neuvotelleet palveluverkosta ja niistä ongelmakohdista, joita eri ryhmillä oli. Eilinen päätöksenteko oli sitten aika helppoa, vaikka asiasta keskusteltiin yli tunti.

Keskustan neuvolapalvelut keskittyvät tulevaisuudessa Ratamo Lastentaloon, joka perustetaan Marjoniemeen.

Kouvolassa on nykyisin 60 terveyspalvelupistettä. Keskittämisen myötä palvelupisteiden määrä vähenee lähes puoleen. Suomela uskoo, että kaupunki pystyy silti järjestämään terveyspalvelut eri puolille kaupunkia.

- Tottakai kun palveluverkkoa joudutaan supistamaan, ihmisten on pakko hivenen liikkua palveluiden perässä, mutta mielestäni eri kaupunginosia pystytään palvelemaan tällä ratkaisulla aika tasapuolisesti.

Ratamon potilasmäärä on vielä arvoitus

Kouvolan väestö vanhenee nopeammin kuin monessa muussa kaupungissa. Tämän takia terveyspalveluiden tarve kasvaa.

Ratamo-hankkeen suunnittelussa on esitetty, että Ratamon potilasmäärä olisi 160-250 henkeä. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Valto Koski pitää 200 potilaspaikkaa sopivana määränä.

- Ongelmana on vain niiden rahoittaminen. Tiedossamme olevat luvut ovat 85 miljoonan paikkeilla.

Kouvolan terveyspalveluverkko on seuraavaksi kaupunginvaltuuston käsittelyssä ensi maanantaina. Sen jälkeen vuorossa ovat varsinaiset Ratamo-keskuksen suunnittelutyöt.

- Meidän pitää suunnitella huonetilasuunnitelma, kaavasuunnitelmat ja rakentamispiirustukset. Kyllähän tässä on vielä valtava urakka seuraavalle valtuustolle jää, Koski sanoo.

Uudet terveyspalvelut on tarkoitus ottaa käyttöön vuosien 2016-2017 aikana.