Pinnoitegurut kohtaavat Mikkelissä

Pinnoitusteknologian merkitys kasvaa yhä useilla teollisuuden aloilla. Pinnoitusteknologian avulla voidaan muun muassa vähentää energian kulutusta ja materiaalien ympäristövaikutuksia.

Ohutkalvopinnoituksen kansainväliset osaajat kokoontuvat keskiviikkona kolmipäiväiseen seminaariin Mikkeliin. Teollisista sovellusalueista esille esille nousee voimakkaasti aurinkoenergia, jossa säteilyn talteenotto perustuu pitkälti pinnoitustekniikkaan.

Seminaarissa kuullaan puheenvuoroja alan parhailta asiantuntijoilta ympäri maailman; tunnetuimpia puhujia ovat professorit Jeon Han Etelä-Koreasta, Yuji Mihara Japanista ja Kenneth Holmberg VTT:ltä.

Teknologian osalta painotus on äärimmäisen ohuissa pinnoitteissa. Esillä on mm. atomikerroskasvatus (ALD), jonka rullalta rullalle -menetelmän kehittämisessä Mikkeli edustaa alan kansainvälistä kärkeä.