Sananen – Ilmasta rahaa

Finnair maksaa työssä pysymisestä ekstraa. Tähän suuntaan pitäisi mennä. Se että valtio-omisteinen yhtiö maksaa miljoonabonuksia johtajilleen pelkästä työpaikassaan pysymisestä, on uutta ajattelua mutta hyvää. Käytäntö pitäisi äkkiä ulottaa koskemaan kaikkia muitakin valtion työntekijöitä. Työpaikalle tulemista ja siellä pysymistä on pidetty liian kauan itsestäänselvyytenä.

Kolumnit (Yle Keski-Suomi)

Ennen oli lomaltapaluuraha. Se oli tärkeä syy palata. Raha on aika liikuttanut ihmisiä. Raha on saanut itkemään ja nauramaan. Raha on saanut jäämään ja sopeutumaan. Rahan takia kestämme huonolla huumorintajulla siunatun työkaverin astmaattisen hirnahtelun. Rahan takia vaihdamme vapauden ja vaeltelun monotoniseen työhön, jonka kesy apinakin oppisi tunnissa. Tilipäivänä huokaisemme hiukan kevyemmin kuin muina päivinä.

Lomarahakin on kiva. Se on opittu sijoittamaan jo etukäteen koko perheen välimerelliseen katastrofimatkaan. Jotkut eivät saa ikinä lomarahaa ja joidenkin mielestä se on ihan oikein.

Johtajilta ei ole koskaan puuttunut bonuksia. Ennen niitä oli vähemmän, nykyään enemmän. Ei haittaa mitään vaikka yhtiö tekee miljoonatappiota ja samaan aikaan työntekijöiden ansiot ja ansaitut edut ovat surkastuneet. Palkansaajan paha mieli on lisääntynyt ja kyky ymmärtää bisneksen lainalaisuuksia entistä vaikeampaa. Johtajien palkanlisät eivät vain katoa. Niitä tulee kuin saunailtoja. Tasaisesti. Ikuisesti. Johtajien on innostavaa keksiä toisilleen kannustinrahoja. Ensin leikitellään summalla, että montako miljoonaa, ja sitten keksitään paperiin perusteet ja sanaleikit. Usein raha kelpaa. Raha otetaan ja juostaan – seuraavaan yhtiöön. Niin kuin Finnairissa tapahtui.

Tuloerot ovat tärkeitä eroja. Ilman suuria tuloeroja olisimme kaikki samanarvoisia. Suomesta ei koskaan saataisi rakennettua kastiyhteiskuntaa. Siksi on päätetty, että rikkaiden kuuluu rikastua kiivaasti ja köyhien köyhtyä. Näin maassa pysyy terve jännite. Rikas voi aidosti tuntea olevansa parempi ihminen kuin se joka vahtaa illat punaisia hintalappuja.

Juopa johtajien ja alaisten, pääoman kavereiden ja tavallisten palkansaajien, välillä on syvä. Monen työntekijän ajatukset ovat sekavat viime vuosien muutoksista. Näinkö tämä elämä nyt menee. Varmuutta siitä että kehitys tekee maailmasta paremman ei ole syntynyt. Jotkut eivät enää ylläty mistään.

Paitsi … jos kokeiluluonteisesti valtio maksaisi rouheat bonarit myös työntekijöilleen sitoutumisesta työnantajaansa. Moni on antanut paljon ajastaan, hermoistaan ja terveydestään samalle laitokselle. Se on paljon annettu. Tulisi kirje, että kiitos Antero, että et irtisanoutunut tänä vuonna meiltä. Kiitos, että tulit itätuulessa ja kenkkumaisessa räntäsateessa pitkin paskosuon reunaa verstaalle asti. Kiroilit kuuluvasti ja kohtuuttoman pitkään, mutta aloitit taas työstämään uutta aihiota. Pysyit siinä. Olit olemassa. Sinulle ja meille. Tässä kymmenen tuhatta euroa. Tai eunukkia niin kuin sinä sanoisit. Se on palkanlisä, ettäs tiiät. Nyt tiedät miltä meistä johtajista tuntuu kaksi kertaa vuodessa. Eikö oo kiva? Noin vaan tulee rahaa.

Siitä yllättyisi ihminen, joka ei enää ylläty. Sillä kaikella olisi arvoa. Itse käyttäisin rahan vuokraamiseen.

Finnair alkaa vuokrata lentoemäntiä. Minäkin haluan! Lentoemännissä on vielä jotakin. Osaavat vetää nahkahanskatkin kiusoittelevan eteerisesti. Ei täällä kukaan ole arjen yläpuolella – paitsi lentoemännät. Tuoksuvat ihanalta, kaatavat läikyttämättä viinaa. Siinä pilvessä ei haittaa, vaikka törmäisimme Kebnekaiseen. Jos lentoemäntiä vuokrataan kaikille, minä vuokraan heti kuusi. Juhannusjuhliini lähtölaiturilleni. Tervetuloa Keiteleelle! Ja haluan nähdä turvaohjeet kahteen kertaan, kun vielä näen.

Lähteet: Maallikkosaarnaaja Maasola