1. yle.fi
  2. Uutiset

Hoitajat saivat siedätysoppia

Allergiakausi lähestyy kevään myötä. Moni esimerkiksi heinäallergiasta kärsivä saa nykyään avun siedätyksestä lääkkeiden sijaan. Lähiaikoina myös koivulle herkistyneet saattavat päihittää allergiansa tabletteja syömällä, ja vehnänkin siedätystä kokeillaan.

Teksti-TV Tampere
Selma Kramer ja hoitaja pöydän ääressä.
Tamperelainen Selma Kramer saa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa siedätyshoitoa koira-allergiaan.Yle / Petri Aaltonen

Jos allergia piinaa ja erilaiset tropit eivät auta, kuvaan astuu usein siedätyshoito. Elimistön sietokykyä lisätään antamalla sille pieniä annoksia allergian aiheuttajaa tasaisin väliajoin.

Usein siedätys tehdään siitepölyallegian takia, mutta tamperelaisella Selma Kramerilla syy löytyy eläinkunnasta.

- Vanhalla työpaikallani Helsinki-Vantaan lentokentällä oli poliisikoiria, ja sain niistä pahoja oireita. Sen vuoksi päätettiin lähteä siedättämään.

Siedätys on pitkä tie

Siedätys kestää yleensä kolme vuotta, ja potilaalta vaaditaankin kosolti kärsivällisyyttä ja motivaatiota.

Selma Kramerilla on takana jo puolitoista vuotta, ja toiveet hoidon tehosta ovat korkealla.

- Pitäisi varmaan lähteä halailemaan koiria, jotta näkisi tuleeko oireita vielä, Kramer nauraa.

Pistossiedätys on jo satavuotias hoitomuoto, mutta se on ajelehtinut vuosikymmenten mittaan välillä pois muodista ja takaisin valokeilaan.

Tällä hetkellä siedätys on taas pinnalla, ja Allergia- ja astmaliitto koulutti keskiviikkona Tampereella hoitajia siihen liittyviin käytännön taitoihin. Alan peruskoulutukseen siedätykseen perehtyminen kun ei kuulu.

Viljan siedätys on iso askel

Allergioiden lisääntyminen on lisännyt tarvetta myös erilaisille uusille siedätysmuodoille.

Heinäallergiaa voidaan jo hoitaa tabletilla, sanoo koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

- Kovasti odotellaan, että myös koivuallergiaa vastaan saataisiin tablettihoito. Suurin osa suomalaisista on koivuallergikkoja.

Ruoka-aineallergiat voivat haitata elämää pahastikin, ja siksi niiden siedätykseen kohdistuukin erityistä mielenkiintoa.

- Maitosiedätystä tehdään jo, ja myös viljasiedätystä kokeillaan - tosin vasta yliopisto- ja keskussairaalatasolla. Toivotaan että tämä yleistyy, koska siitä saa suuren avun arkielämään, Anne Vuorenmaa sanoo.

Lähteet: Yle Tampere / Juha Kokkala

Lue seuraavaksi