Wirtanen: "Apulanta on kuin lastentarha"

Apulannan eilen julkaistu "Kaikki kolmesta pahasta" -albumi myi heti kultaa. Bändi löysi potkun albumin tekemiseen keikkakiertueelta. Ylen Aamu-tv:ssä esiintynyt bändi ei pidä suosiotaan itsestäänselvyytenä.

Kotimaa
Apulanta esiintymässä Aamu-tv:ssä.
21 vuotta koossa ollut Apulanta on kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen julkaissut uuden studioalbumin. Millainen on ollut matka nuorten poikien punkbändistä suosituksi mainstream-yhtyeeksi, siitä kävivät kertomassa Toni Wirtanen, Sipe Santapukki ja Sami Lehtinen.

Apulannan eilen julkaistu "Kaikki kolmesta pahasta" -albumi myi heti kultaa. Bändi ottaa menestyksen vastaan nöyränä.

- Sellainen piikkimenestys voi tulla ja mennä, mutta jos levyltä jää elämään biisejä vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä, niin se on oikeestaan kaikista tärkeintä, laulaja Toni Wirtanen sanoo.

Levyn julkasua ehdittiin siirtää neljä kertaa. Lopulta potku levyn tekemiseen löytyi viime kesän ja syksyn keikoilta.

- Eihän tuo levy ole mitään muuta kuin dokumentti siitä, mikä se biisin idea on. Oikeasti se biisi on sellainen, millanen se keikoilla on. Se on luonnollisin olomuoto biisille, Wirtanen pohtii.

Suosio pitää lunastaa joka ilta

Yhtye on ehtinyt tehdä musiikkia jo kolmella eri vuosikymmenellä. Listaykkösiä on tänä aikana ehtinyt kertyä 21 kappaletta, mikä kertoo yhtyeen mielestä fanien arvostuksesta. Menestys ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

- Joka ilta kun menemme keikalle, niin se kyseinen keikka on uran tärkein keikka, koska se paikka pitää lunastaa joka ilta uudestaan. Jos keikalla on hyvä meininki, niin se on faneilta suora kiitos meille, yhtyeen rumpali Sipe Santapukki toteaa.

Tilastollisesti varhaiskeski-ikäinen bändi ei setäile musiikissaan.

- Rock ´n roll bändissä oleminen ja kiertue-elämä niin sehän on sellaista jatkettua lastentarhaa, maksimissaan ala-astetta. Vaikka vuodet uurtaa viiruja naamaan, niin ei niitä ainakaan sydämeen tule, Wirtanen nauraa.

Lähteet: Yle Uutiset