1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomenniemen tekninen toimi Mikkelin hoitoon

Suomenniemi ulkoistaa teknisen toimensa Mikkelille. Mikkeli ottaa vetovastuun huhtikuun alusta lähtien. Suomenniemen teknisen toimen osastopäällikkö jää osa-aikaeläkkeelle ja toisaalta kunnat ovat liittymässä yhteen ensi vuoden alusta. Kunta tuottaa loppuvuoden ajan osan teknisen toimen palveluista, mutta päävastuu on Mikkelissä.

Teksti-TV Etelä-Savo

Jo aiemmin talvella Suomenniemi on päättänyt lakkauttaa teknisen toimen omana osastonaan sekä luopunut omasta teknisestä lautakunnasta osoittamalla viranomaistehtävät uudelle viranomaistoiminnan johtokunnalle.

- Suomenniemi ostaa johtopalvelut Mikkeliltä, mutta osoittaa käytännön kenttätyöhön resurssit omasta henkilöstöstään, Suomenniemen kunnanjohtaja Matti Muukkonen toteaa.

Mikkelin tekninen lautakunta käsittelee Suomenniemen kunnanhallituksen hyväksymän sopimuksen lähiaikoina. Lisäksi Mikkelin vesilaitoksen kanssa tehdään vielä erikseen sopimus.

Lähteet: Yle Etelä-Savo

Lue seuraavaksi