Maalaistyttö pistää kiireelle hanttiin

Kiire näkyy liukuportaissa, kaupungissa, asenteissa ja elämäntavoissa. 10 minuutin kiireetön hetki keskellä päivää auttaa jaksamaan ja huomaamaan elämän pienetkin ilot, pohtii Henna Akkala suunvuorossaan.

Suunvuorot
Henna Akkala
Yle Lahti

Viettäessäni lomaa Helsingissä, alkoi ihmisten jatkuva kiire ärsyttää. Juoksevat ja tönivät ihmiset ja kirjoittamaton sääntö siitä, että liukuportaissa pitää seistä oikealla puolella, jotta kiireelliset ihmiset pääsevät kiitämään vasempaa laitaa, saivat landella kasvaneen pyöräyttämään silmiään. Ja kun ilmoitan kaverille, jonka kanssa sovin tapaavani kaupungilla, olevani ihan hetken päästä perillä, jo minuutin päästä tulee soitto: ”missä ihmeessä sä olet, just sanoit olevasi perillä ihan kohta”. En voinut kuin tokaista: mä olen landelta. Mulla ei ole kiire mihinkään.

Eikä ihmisten kiire jää pääkaupunkiseudulle. Vaikka se ei Lahdessa hypikään silmille, on ihmisillä aina kiire johonkin. Ei malteta odottaa liikennevalojen vaihtumista, vaan suojatie ylitetään autoja väistellen. Joku ohittelee muita autollaan hirveällä vauhdilla aiheuttaen vaaratilanteita. Kun sitten seuraavan mutkan kohdalla näkee samaisen aggressiivisesti ohitelleen auton ojan pohjalla, ei voi kuin hymähtää, että siihenpä loppui se kiire.

Tai sitten on vain kiire elää. Halutaan saada opiskelut alta mahdollisimman nopeasti, jotta saataisiin työpaikka mahdollisimman nopeasti, jotta saataisiin omakotitalo ja auto ja perhe ja koira ja kissa ja kesämökkikin mahdollisimman nopeasti. Ja jokaisen päivän jälkeen on kiire nukkumaan, jotta seuraavana päivänä jaksaa herätä juoksemaan tätä oravanpyörää aina uudestaan.

Itsekin joskus ajattelin, että haluan perheen ja työn suht nuorena. Ajan mittaan kuitenkin ymmärsin, että elämä on liian pitkä elettäväksi. Minulla on monta vuosikymmentä aikaa toteuttaa elämääni. Miksi en siis suorittaisi opintojani kaikessa rauhassa, ilman turhaa hoppua? Kouluttautuisin kunnolla ja saisin hyvät paperit. Töihin ja muihin on aikaa myöhemminkin.

Kiireiset ihmiset eivät taida tajuta, mitä kaikkea menettävät jatkuvalla juoksemisellaan. Itse olen huomannut, että päivästä tulee heti parempi, kun varaan 10 minuuttia liikaa aikaa linja-autolle kävelemiseen aamuisin. Ehdin huomata keväisen auringonpaisteen ja lintujen laulun, sen sijaan että keskittyisin siihen, etten liukastu juostessani.

Kiire se on toki minullakin aina toisinaan. Olen kuitenkin opetellut pysähtymään. Vaikka päivässä ei olisikaan kuin se puolen tunnin tauko kaiken tekemisen keskellä, otan siitä kaiken irti. Käperryn nojatuolin pohjalle teekupin ja hyvän kirjan kanssa. Sitten kun kello taas huutaa lähtemään ja tekemään, on akut ladattu ja mieli levännyt. Ihmisellä kuitenkin on juuri niin kiire kuin sen itselleen tekee.

Lähteet: Yle Lahti