1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Elefanttimiehiä on keskuudessamme

Rovaniemen teatterissa ensi-iltansa saaneen Elefanttimiehen tarina on sijoitettu alunperin 1800-luvun Englantiin, mutta se sopii hyvin myös vuoteen 2012 ja Rovaniemelle. Elefanttimiestä John Merrickiä esittävä Laura Rämä kertoo tunnistavansa roolin myötä paremmin ympärillään käytävää vihapuhetta.

kulttuuri
Elefanttimies (Laura Rämä), taustalla äiti (Paula Miettinen).
Elefanttimies (Laura Rämä), taustalla äiti (Paula Miettinen).Rovaniemen teatteri / Petri Uutela

Laura Rämä valmistui vuosi sitten Tampereen yliopistosta näyttelijäntyön laitokselta ja teki harjoittelunsa Rovaniemen teatterin Myötätunto-näytelmässä. Sen jälkeen Rämä on nähty Toivon Operetissa ja omassa klovni-soolossa Osa 5: Muistotilaisuus.

Maaliskuun alussa ensi-iltansa saanut Juha Luukkosen Elefanttimiehen päärooli on Rämän mukaan sympaattinen hahmo.

- Vaikka minua näytelmän aikana hakataan ja raahataan, on Elefanttimies ennen kaikkea symppis ja rauhallinen hahmo.

Rämään on tehnyt vaikutuksen erityisesti se, että näytelmän John Merrick jaksaa olla kiitollinen, anteeksi antava ja kiltti kaikesta itseensä kohdistuvasta väkivallasta ja syrjinnästä huolimatta. Elefanttimiehiä, syrjittyjä, mutta inhimillisiä ihmisiä löytyy nyky-Suomestakin.

Fyysisesti vaativa rooli

Näytelmän Elefanttimiehen, John Merrickin vaikuttava ulkomuoto on kolmen ammattilaisen yhteistyötä. Naamioinnista vastaavat maskeeraaja Kaisa Mylläri, puvustaja Ina Jakobsson ja lavastaja Sampo Pyhälä.

Runsaan puvustuksen vuoksi Elefanttimies on näyttelijälle fyysisesti vaativa rooli.

- Aluksi eri korkuiset kengät, kyynärsauva, isot tekohampaat, painava pää ja vartalon vinossa pitäminen saivat nikamat pois paikoiltaan ja jouduin käymään naksauttajalla. Mutta pikkuhiljaa opin hahmon rytmiä ja liikkumista paremmin ja nyt se ei enää riko kehoani, selvitään pelkällä rasituksella, Rämä kertoo.

Elefanttimiehen rooliasun pukemiseen ja maskeeraamiseen kuluu tunti. Rämän mukaan puvustus ja maskeeraus auttavat rooliin syventymisessä.

- Olen tottunut esiintyessäni klovnin nenään, nyt roolityön apuna toimivat isot tekohampaat.

Lähteet: Yle Lappi / Maija-Liisa Juntti

Lue seuraavaksi