Hyppää sisältöön

Seta toivoo pääsevänsä kouluihin

Lappeenrannassa toimiva Saimaan SETA ry suunnittelee jalkautuvansa eteläkarjalaisiin kouluihin tämän kevään aikana. Puheenjohtajan mukaan Seta täydentäisi koulujen antamaa seksuaalikasvatusta kertomalla esimerkiksi erilaisista perhemuodoista ja laki-asioista.

Saimaan SETA ry:n puheenjohtaja Nina Korhola muistuttaa, että Setan toimenkuvaan kuuluu muitakin asioita kuin vain seksuaalisuuteen liittyviä aiheita.

- Seta eli seksuaalinen tasavertaisuus, nimi hämää sillä olemme tasa-arvo- ja ihmisoikeusjärjestö.

Lappeenrannassa toimiva paikallisyhdistys Saimaan SETA ry suunnittelee jalkautuvansa kevään aikana kouluihin antamaan oman panoksensa koulujen seksuaalikasvatukseen.

Yhdistyksen jäseniä koulutetaan aiheeseen maaliskuun lopulla, he toimivat kouluilla kokemuskouluttaja-nimellä.

SETA toivoo kohtaavansa myös vanhemmat

Nina Korhola korostaa, etteivät he väkisin tunge itseään yhteenkään kouluun vaan koulujen rehtorit voivat kutsua heidät paikalle.

Korhola tiedostaa, että osa vanhemmista suhtautuu ajatukseen varauksella, hän olisikin valmis järjestämään vanhempainiltoja joissa käytäisiin läpi opetusmateriaalia.

- Tarkoitus on kertoa koululaisille mm. erilaisista perhemuodoista, laki-asioista ja lukiolaisille esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.

Saimaan SETA ry:n puheenjohtaja Nina Korholan mukaan tällaiselle opetukselle on tarvetta etenkin Kaakkois-Suomessa.

- Palautetta on tullut, että seksuaaliterveystiedon tunnilla ei mainita sateenkaariperheistä mitään. Voisi sanoa, että koko aihe käsitellään ns. läpijuosten. Suvaitsevaisuuden ja yhdenvertaisuuden opetukselle on tilausta etenkin täällä kaakonkulmalla.

.
.