1. yle.fi
  2. Uutiset

Öljyostokset Iranista vain kultaharkoilla

Irania vastaan asetetut pakotteet ovat tiukentuneet lauantaina. Iran suljettiin illalla pois pankkien maksusiirtoja hoitavasta kansainvälisestä SWIFT-järjestelmästä. Iranilta vielä öljyä ostavat maat joutuvat maksamaan nyt esimerkiksi kultaharkoilla.

Ulkomaat
Iranin entinen presidentti Mahmoud Ahmadinejad vierailemassa Natanzin uraaninrikastuslaitoksessa maaliskuussa 2007.
Iranin entinen presidentti Mahmoud Ahmadinejad vieraili Natanzin uraaninrikastuslaitoksessa maaliskuussa 2007.Iranin presidentin toimisto/ EPA

Iranissa on lauantaista eteenpäin hyvä olla käteistä ja palkan on parasta tulla kotimaasta. Iran suljettiin illalla SWIFT-järjestelmästä, jonka avulla pankit siirtävät rahaa eri maissa olevien tilien välillä.

Maksusiirtojen lopettaminen vaikeuttaa Iranin ulkomaankauppaa entisestään. Tämä on jatkoa EU-johtajien tammikuun päätökselle lopettaa asteittain öljyntuonti Iranista.

Öljyntuonnin Iranista EU-maihin on määrä loppua kokonaan heinäkuuhun mennessä, ellei maa taivu ydinvoimaa koskevassa kiistassa. Pakotteiden syynä ovat epäilyt siitä, että Iran havittelisi ydinasetta, minkä Iran on toistuvasti kiistänyt.

Maksusaarron suurimmat vaikutukset lienevät Keski- ja Etelä-Euroopassa - Suomen osalta ne jäävät melko vähäisiksi.

Suomessa asuu pari tuhatta iranilaista. Suomen ja Iranin välinen kauppa on vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja.

Intia innoissaan Iran-kaupasta

Pakotteet eivät välttämättä pure Iraniin täydellä teholla, sillä maa saa tukea Aasian suunnasta.

Intialainen kauppavaltuuskunta palasi lauantaina takaisin Iranin-matkaltaan. Hallituksen tukema ryhmä kertoi innoissaan kaikista mahdollisuuksista, joita Iran-kaupassa olisi näköpiirissä. Intia voisi viedä Iraniin muun muassa viljaa, elintarvikkeita, farmasiatuotteita, autonosia ja muita tuotteita, mainitsi kauppavaltuuskunnan puheenjohtaja.

Intia ostaa Iranista vuosittain öljyä 11 miljardin dollarin arvosta, mutta on vienyt Iraniin vain noin 2,7 miljardin dollarin edestä tuotteita.

Israelin ulkoministeri Avigdor Lieberman puolestaan on vieraillut Kiinassa vaatimassa, että Kiina lopettaisi tukensa Iranille. Lieberman sanoi kiinalaisille, että Iranista koituu vakavin uhka maailman rauhalle ja tasapainolle.

Kiinan mukaan Iranin olisi suostuttava YK:n ydintarkkailijoihin, mutta eteneminen on syytä suorittaa neuvotteluteitse, ei pakotteiden avulla.

Lähteet: AFP, AP, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi