Dekkaripäivien novellikilpailuun ennätyksellisen vähän osallistujia

Sääntömuutoksen vuoksi moni novelli jäi kilpailun ulkopuolelle. Kirjastonjohtaja epäilee, että myös tapahtuman hankala teema vaikutti aktiivisuuteen.

Kuva: YLE / Salla Jokivarsi

Kouvolan Dekkaripäivät järjestetään kesäkuussa jo 16. kerran. Teemana on tällä kertaa "Valta koukuttaa ja houkuttaa". Teemasta ovat puhumassa muun muassa Taavi Soininvaara, Leena Lehtolainen, Karo Hämäläinen, Marko Hautala sekä Pekka Hiltunen. Loppupuheenvuoron pitää muun muassa kirjailijana, poliitikkona ja taustavaikuttajana toiminut Lasse Lehtinen.

Dekkaripäivien yhteydessä järjestetään jälleen myös dekkarinovellikilpailu. Kuusankosken ja Lehdokin kirjastojen johtaja Maritta Naumanen kertoo, että tänä vuonna kilpailuun tuli 60 novellia, joka on ennätyksellisen vähän. Tavallisesti kilpailutöitä on tullut vuosittain yli 100.

Naumanen epäilee, että tavallista huonompaan aktiivisuuteen voi olla syynä sääntömuutos, jonka myötä jo aiemmin kaunokirjallisuutta julkaisseet kirjailijat suljettiin kilpailun ulkopuolelle.

- Teemana on valta, ja ehkä se on nähty vähän hankalana ja etäisenä aiheena, Naumanen pohtii.