Hyppää sisältöön

Ajatuskupla: Viherkatot osaksi kaupunkikuvaa

Luonnolle voidaan antaa takaisin melkoinen osa siitä maasta, joka on jäänyt kaupunkien alle. Tämä onnistuu rakentamalla viherkattoja vaikkapa kauppakeskusten ja muiden suurten hallien suojaksi. Riitta Vauras peittäisi kaikki tasakatot vihreällä – vaikkapa sammaleella.

Kuva: YLE

Lumien sulavesi turvottaa kivien ja kallioiden sammalmättäät. Syvänvihreä, moni-ilmeinen matto yhteyttää jo – eli valmistaa auringon voimalla soluissaan sokereita vedestä ja hiilidioksidista. Minusta fotosynteesi on käsittämättömän nerokas juttu – suorastaan jumalallinen ihme.

Sitä sammalta syö sitten sopuli tai jokin pieni rangaton otus, jonka nielee tintti tai myyrä, jonka vuorostaan nappaa avaraan nokkaansa pöllö. Ja minä onnellinen saan maaliskuun kuutamossa kuulla tuon pöllön hienon huhuilun.

Minun on vaikea ymmärtää sitä, että kaikki eivät pidä sammalista, ja että niitä vastaan on kehitetty myrkkyjä. Ehkä olen enemmän idän ihminen. Japanissa sammal on arvossaan – niin puutarhoissa kuin katoilla.

Puutarhoissa sammalilla on esteettinen arvonsa – katoilla sammalilla torjutaan taifuuneja. Esimerkiksi Tokio on varsinainen taifuunigeneraattori: paljaine kattopintoineen se on kesällä hirvittävää kuumuutta huokuva autiomaa, jonka voimakkaat ylöspäin suuntautuvat ilmavirrat imevät tykönsä ulapoiden tuulet tuhoisalla voimalla.

Kasvillisuus viilentää tehokkaasti kattopintoja, ja sammalpaneeleilla tuo vihreys voidaan rakentaa katolle kätevästi. Sammal myös sietää äärioloja – kuivaa ja paahdetta.

Uusin Suomen Luonto -lehti kertoo Helsingin yliopiston monivuotisesta tutkimushankkeesta nimeltä Viides Ulottuvuus. Sen tavoitteena on tuoda viherkatot osaksi Suomen kaupunkikuvaa.

Artikkelissa kehutaan että viherkaton perustaminen on helppoa, ja että se suojaa kattoa ja itse rakennusta. Lehdessä on hauska kuvapari. Helsingin Linnanmäen vesitornin katolla on korkea, villi ruohikko, ja sillä täällä huojuu muutama hento pihlaja – siis oikea joutomaa. New Yorkin Rockefeller-centerin katolla on palatsin barokkipuutarha muotoon leikattuine pensaineen.

Kun kaupunkirakenteen tiivistämisen nimissä vihreää jää jatkuvasti rakennusten alle, kattojen totisesti tulisi saada viheriöidä. Mutta samalla tulisi hillitä asfalttivimmaa – en ymmärrä, miksi asfaltilla halutaan - ja sallitaan - kattaa jopa omakotipihoja.

Professori Heikki Setälän tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa on osoittanut, että maaperän mikrobisto suodattaa ja puhdistaa sadeveden ennen kuin se päätyy vesistöihin. Asfaltilta kaupungin lokaama sadevesi loroaa suoraan viemäreihin ja sitä kautta saastuttamaan jokia, järviä ja merta.

Tässä kevätpäiväntasauksen kunniaksi haluan ylistää maaperää, sen mainiota mikrobistoa sekä kaikkea sitä vihreää mitä maaperästä taas versoaa. Viedään tämä viehkeys myös katoille. Se on teknisesti täysin mahdollista, vaikka homeskandaalien vaivaamassa maassa ajatus tuntuu kenties kammoksuttavalta. Muun muassa Saksassa syntyy uutta viherkattoa joka vuosi tuhansia hehtaareita - ja saksalaiset jos ketkä ovat tarkkoja ihmisiä.