1. yle.fi
  2. Uutiset

Lennonjohtajilla valmistumissuma tänä vuonna

Lennonjohtajia valmistuu tänä vuonna Suomessa poikkeuksellisen paljon. Koulutuksen sisällön uusimisen vuoksi tänä vuonna lennonjohtajia valmistuu yli 20.

Kotimaan uutiset
Työntekijöitä lennonjohtotornissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Yle

Koulutuspäällikkö Kimmo Loiske lennonjohtajia kouluttavasti Avia Collegesta kertoo, että lennonjohtajakoulutuksen suosio on pysynyt viime vuosina ennallaan, ja esimerkiksi viime ja tänä vuonna hakijoita on ollut vajaat 600.

Huippuvuosina lennonjohtajakoulutukseen hakeutui jopa tuhat henkilöä.

Koulutettavien määrä riippuu lennonjohtajien työnantajan Finavian tarpeista. Esimerkiksi viime vuonna koulutukseen otettiin vain kymmenen henkilöä.

Siitä kuinka moni tänä vuonna koulutukseen hakeneista lopulta päätyy kurssille ei vielä ole tietoa, sillä se riippuu Finaviasta, Loiske sanoo. Oletus kuitenkin on, että myös tuleva kurssi on pieni.

Koska lennonjohtajia koulutetaan vain tarpeeseen, myös alan työttömyys on pysynyt käytännössä olemattomana.

Lähteet: Yle Helsinki

Lue seuraavaksi