Kulttuurilehtikatsaus 14.2.2011

Kulttuurilehtikatsauksessa pysähdytään elämän suurten muutosten ääreen. Mikä minusta tulee isona, millaista opiskelu voi nykyään olla ja miten osaisin luopua työurasta ajoissa.

Kuva: Yle

"Mikä minusta tulisi isona?" on kysymys, johon useassa perheessä ja suvussa etsitään seuraavien kuukausien aikana vastausta. Helmikuun lopulla alkava ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteishaku sekä maaliskuussa avautuvat ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen haut ovat innoittaneet Sanna Kuivalaisen viimeisessä Kirjasto-lehdessä etsimään apua kirjastosta.

Kirjastonhoitajan avustuksellahan apua löytyy. Kuivalainen kuvailee, kuinka he istuutuvat tietokoneen ääreen ja miten näppärästi kirjastonhoitaja Kivinen näppäilee ulkomuistista esiin eri ammatti- ja koulutussivustoja. Ammattinetti, koulutusnetti, opintoluotsi ja työ- ja elinkeinoelämän nettisivut löytyvät helposti ammattilaisen opastuksella.

”Ammatit ja koulutus ovat sellainen aihe, josta painettu tieto vanhentuu nopeasti”, toteaa kirjastonhoitaja, mutta Kuivalainen lainaa kuitenkin muutaman oppaan ammatinvalintahyllystä. Niin artikkelista kuin kirjastosta löytyy monenlaisia vinkkejä urasuunnitteluun. Taidanpa nyt tietää, minne seuraavaksi lähetän kyselevän nuorison.

Etäopiskelun uudet tuulet

Entäpä sitten, jos oma ala löytyy ja haluaa opiskella esimerkiksi musiikkia, mutta sattuu elämään Napapiirin läheisyydessä? Viimeisimmässä Rondo Classica -musiikkilehdessä Eevakaisa Mäntyranta kertoo useammassa artikkelissa etäopiskelun mahdollisuuksista.

”Etätunnit tulevat” otsikoidussa artikkelissa Mäntyranta kuvailee, kuinka Monica Groop pitää tuntia Pikku-Huopalahdessa Helsingissä, mutta opiskelijat ovat Oulussa, Ruotsin Piteåssa ja Norjan Tromsassa. Opetus tapahtuu modernin videotekniikan välityksellä.

”Kommunikointia varten huoneissa on useampiruutuinen tv-laitteisto. Suurimmasta pääruudusta näkyy kulloinkin opetettava ryhmä, muut ryhmät ovat näkyvissä pienemmissä ruuduissa.” Monica Groop kokee opetuksen toimivan hyvin ja iloitsee siitä, että tämänkaltaisen opetuksen myötä matkustaminen vähentyy huomattavasti.

Lopettamisen jalo taito

Opiskelualan ja ammatin löytyminen ole elämän ainoa haastava vaihe, vaan myös aktiivisen työelämän päättäminen herättää ajatuksia. Varsinkin jos kyseessä on taiteilija.

Parnassossa Martti Anhava kirjoittaa ”Ajoissa lopettamisen taito ” esseessään siitä, kuinka vaikeaa on lopettaa kirjailijan ura. Hän ihmettelee edesmenneen kirjallisuuden monitoimimiehen Jarl Hellemannin kanssa, miksi kirjailijan uran päättämisestä ei ole tehty tutkimuksia.

Koska kirjailijan työskentely ja oleminen liittyy vahvasti omaan identiteettiin, kysymys lopettamisesta on tavallista rankempi. Niinpä Anhava toteaa, että ”lopettaminen on kovien kundien juttu”. Esimerkkeinä lopettamisen vaikeudesta Anhava nostaa esiin mm. Leo Tolstoin, Mika Waltarin ja Eeva-Liisa Mannerin. Kirjailijan uran päättäminen ei kenelläkään heistä ollut kivuton. Mannerin huokaus ” Minun lauluni on laulettu” kuvaa runoilijan tunnelmia.

Ajoissa lopettamisen taito olisi Martti Anhavan mukaan tarpeellinen taito ei vain kirjailijoille, vaan muillekin kuolevaisille, sillä ”historia on täynnä hallitsijoita ja yritysjohtajia, jotka eivät lopettaneet ajoissa”.