Stubb: Pommi-isku selvitetään perin pohjin

Suomalaisen rauhanturvaajan kuolemaan johtanut pommi-isku tullaan selvittämään perin pohjin, sanoo Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut ulkoministeri Alexander Stubb (kok.). Stubb arvioi, että suomalaisjoukkojen turvallisuus Afganistanissa on riittävä.

Kotimaa
Ulkoministeri Alexander Stubb
Afganistanin turvallisuustilanne on huono, se tiedetään. Traagiset tapahtumat herättävät silti kysymyksen operaatioon osallistumisen mielekkyydestä. Kuinka pitkään Suomi jatkaa Afganistanissa - studiossa vastaamassa ulkoministeri Alexander Stubb.

Stubbin mukaan tiistain iskun selvittäminen on vaikeaa, sillä Afganistanissa ei ole toimivaa oikeusjärjestelmää. Hän toivoo kuitenkin, että tekijät saadaan vastuuseen.

Edellisen kerran suomalaisrauhanturvaaja kuoli Afganistanissa neljä vuotta sitten. Tuolloin tekijät saatiin kiinni, mutta heidät vapautettiin ilmeisesti korruption takia.

Vastuu Afganistanin turvallisuudesta on määrä siirtää kansainvälisiltä joukoilta afganistanilaisille muutaman vuoden kuluessa, vuoteen 2014 mennessä. Aikataulun suhteen Stubb on varovaisen toiveikas.

Stubb muistuttaa kuitenkin, että Suomi on edelleen sitoutunut kansainväliseen operaatioon eikä kuolemantapaus vaikuta suomalaisjoukkojen kotouttamisaikatauluun.

Lähteet: YLE Uutiset