Englanti sotkee koululaisten pilkutusta

Hyvästä kirjakielestä on tullut suomalaisille koululaisille ensimmäinen vieras kieli. Perusoikeinkirjoitustaidot saattavat lukiolaisillakin olla hukassa. Opetusneuvos Pirjo Sinkon mukaan tämä johtuu muun muassa englannin vahvasta vaikutuksesta.

Kirjakieli
Suomen kielen kielioppikirjoja.
Lore Korpelainen / YLE

Kevään ylioppilaskokeet alkavat perjantaina äidinkielen tekstikokeella. Reilun kuukauden päästä on suomenkielisen esseen vuoro. Millä mallilla ovat 2000-luvun abien kirjakielen taidot, kun niitä verrataan vaikkapa 1980-luvun lopulla kirjoitettuihin ylioppilasaineisiin?

- Ensiksi pitää korostaa, ettei nuorisosta voi puhua massana. Toiset kirjoittavat kuudessa tunnissa aivan upeita aineita, toiset ovat huonompia, sanoo opetusneuvos ja ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen puheenjohtaja Pirjo Sinko.

- Yleisiä trendejä on toki havaittavissa. Tekstiviesteihin ja facebook -kirjoitteluun liittyvä lyhyt kirjoittaminen ja puhekielimäisyys näkyy. Koulu yrittää pitää yllä pidempääkin kirjoittamista. Mutta kyllä mekin lyhyttä kirjoittamista suosimme. Yo-kokeen tekstitaitokokeessa esimerkiksi kirjoitetaan lyhyt asiakirjateksti.

Hyvää kirjakieltä ei arvosteta

Parinkymmenen vuoden takaisiin aineisiin verrattuna nuorten ajattelu on Sinkon mielestä omaperäisempää.

- Nuoret uskaltavat paremmin olla omaa mieltä. Toisaalta perusoikeinkirjoitusasiat ovat huonommin hallussa. Ongelmia on yhdyssanoissa, peruspilkutuksessa ja isoissa ja pienissä alkukirjaimissa. Näissä opetus ei tuota niin hyvää tulosta.

Sinko arvelee, että perusoikeinkirjoitusta sotkee muun muassa englannin vaikutus.

- Englannin kieli tuo toisenlaisen oikeinkirjoitussäännöstön. Englannin kielen yhdyssanat menevät juuri päinvastoin kuin meillä. Pilkutuskin on aivan toisenlaista. Toinen kieli sotkee, koska oppilaat eivät ole niin vahvoja omassa osaamisessaan. Myös mainoskieli leikkii näillä asioilla.

-Toisaalta asenne on sellainen, ettei kieliopista välitetä. Hyvä kirjakielen taito tuntuu tarpeettomalta. Asennekasvatus ei tässä kohtaa ole onnistunut.

Lähteet: YLE Satakunta