Wahlroos leikkaisi maataloustuet ja nuorten sosiaalietuudet

Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos leikkaisi sosiaalietuudet alle 25-vuotiailta. Lisäksi Wahlroos luopuisi kokonaan nykyisin Suomessa EU:n erityisluvin myönnettävästä 141-maataloustuesta. Wahlroos nostaa vuosittain noin 300 000 euron maataloustuet.

talous
Björn Wahlroos
Sampo Group

Elinkeinoelämän keskusliiton veroseminaarissa lennokkaan alustuksen pitänyt Björn Wahlroos esitteli oman neljän kohdan leikkauslistansa. Wahlroosin listalla kyytiä saisivat niin nuorten nostamat opintotuet kuin sosiaalietuudet.

Wahlroosin leikkauslistan kärkeen nousevat ”järjettömät” etuudet.

- Ensimmäinen järjetön tuki on opintotuen maksaminen yli viisi vuotta opiskelleille. Se ei ole vain järjetöntä, se on moraalitonta, Wahlroos lataa.

Wahlroosin lista jatkuu elinkeinotukiin, joita hän on aikaisemminkin esittänyt leikattavaksi. Nyt piikki osuu aluepolitiikkaan.

- Ennen kaikkea kyse on elinkeinotuista, joilla on jokin aluepoliittinen liitännäisyys. Eivät yritykset lähtökohtaisesti tarvitse mitään tukia, ei niille kuulu maksaa mitään tukia. Eikä varsinkaan silloin, kun tuella yritetään saada yritys tekemään järjetön sijoittumispäätös alueelle, jossa sillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia.

Kolmantena kohteena Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. Suomen yksi suurimmista maataloustukien nostajista haluaisi lopettaa EU:n erityisluvalla maksettavan 141-tuen.

- Itse marssisin Brysseliin ja lupaisin, että luovumme 141-tuesta, mikäli Brysselissä suostutaan tiettyihin pieniin yksityiskohtiin. Itse asiassa Bryssel on valmis maksamaan merkittävästi päästäkseen tästä kansallisesta erityistuesta eroon.

Viimeisinä Wahlroosin neljän leikkauksen listalla on toimeentulotuen poistaminen alle 25-vuotiailta. Wahlroosin mukaan alle 25-vuotiaita ei saa ”paapoa” yhteiskunnan tukiluukkujen asiakkaiksi.

- Hirvittävä häly nousi esityksestä, että koulutuspaikasta kieltäytyvältä nuorelta leikattaisiin 20 prosenttia toimeentulotuesta. Tuli vain mieleeni, että ei kai ne hullut maksa toimeentulotukea keskisormea koulutukselle näyttäville.

Wahlroosin mukaan koko sosiaalietuusjärjestelmän ongelmana on, ettei se nykyisellään kannusta työntekoon. Wahlroos perääkin päätöksiä ja askelia perustulon käyttöönottamiseksi.

- Meidän on saatava aikaan järjestelmä, jossa osa-aikatyön vastaanottaminen ei heti johda sosiaaliturvan menettämiseen. Tämä on askel kohti kansalaispalkkaa ja se tärkeä askel on otettava.

Lähteet: YLE Uutiset / Matti Keränen