Tyytymätön Outokumpu vaihtaa johtajaa

Teräsyhtiö Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen joutuu jättämään paikkansa. Rantanen jättää tehtävänsä huhtikuun alussa ja hänen tilalleen nousee Mika Seitovirta. Rantasen aikana Outokummun tulos ei ole tyydyttänyt, kertoo yhtiön hallitus. Outokummulta on luvassa kultainen kädenpuristus.

talous
Juha Rantanen ja Mika Seitovirta.
Juha Rantanen ja Mika Seitovirta.Outokumpu Oy

Outokummun hallitus ja nykyinen toimitusjohtaja ovat sopineet, että Rantanen jättää toimitusjohtajan tehtävät maaliskuun lopussa. Hän perehdyttää uutta toimitusjohtajaa Seitovirtaa tehtäviinsä elokuun loppuun.

- Juha Rantanen on tehnyt hyvän työn Outokummussa monella sektorilla, ja moni asia on edennyt aivan erinomaisella tavalla. Yhtiön taloudellinen menestys ei kuitenkaan ole täyttänyt niitä vaatimuksia, joita mielestäni osakkeenomistajilla on oikeus asettaa, toteaa hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson.

- Uskon, että nyt on hyvä aika vaihtaa toimitusjohtajaa.

Vuonna 1962 syntynyt Seitovirta on toiminut lasiteknologiayhtiö Glastonin toimitusjohtajana vuosina 2007–2009. Sitä ennen hän työskenteli juomayhtiö Hartwallin toimitusjohtajana.

Seitovirta on muun muassa Handelsbanken Finlandin ja talotekniikkayhtiö Aren hallituksen jäsen.

Juha Rantanen itse ei toistaiseksi kommentoi lähtöään. Ole Johanssonin mukaan lähdön ehdoista on neuvoteltu Rantasen kanssa sovussa.

Outokummussa toimitusjohtajan erokorvauksen määrä vastaa kahden vuoden kiinteää rahapalkkaa lisättynä ilmoitushetkellä voimassa olevien luontaisetujen raha-arvolla. Rantasen palkka oli vuoden 2009 tiedoissa 740 295 euroa luontaisetuineen.

Outokumpu on kyntänyt tappiolla. Aiemmin tässä kuussa konserni arvioi, että ruostumattoman teräksen kysynnässä ei vielä ole näkyvissä merkittävää parannusta.

Lähteet: YLE Uutiset