Yliopisto sai uusia lahjoituksia

Lapin yliopisto on saanut kaksi uutta lahjoitusta varainkeruuseensa. Lahjoittajat ovat Pelloplast Oy ja Paakkola Conveyors Oy. Molemmat yritykset lahjoittivat 5000 euroa.

Paakkola Conveyors Oy:n toimitusjohtaja Tommi Juntikka pitää Lapin yliopistoa tärkeänä yrityksen yhteistyökumppanina. Yliopistolta yritys odottaa uusia innovatiivisia ajatuksia. Yrityksellä on parhaillaan yksi teollisen muotoilun opiskelija tekemässä gradua siitä, miten muotoilulla voitaisiin parantaa yrityksen tuotteiden turvallisuutta.

Pelloplast Oy:n toimitusjohtaja Tero Lassila kertoo, että yritys ei ole vielä tehnyt yhteistyötä Lapin yliopiston kanssa, mutta pitää yhteistyön tekemisen mahdollisuutta tärkeänä. Lassilan mukaan yliopiston säilyminen Lapissa on erityisen tärkeää myös Lappi-kuvan kannalta, ja myös siksi että tulevaisuudessakin Pohjois-Suomen yrityksillä on mahdollisuus saada korkeasti koulutettua työvoimaa.

Paakkola Conveyors Oy valmistaa hihna-, ketju-, rulla- sekä ruuvikuljettimia teollisuudelle. Pelloplast Oy on erikoistunut erilaisten muovi- ja paperikalvojen tarraliimaukseen, laminointiin ja leikkaamiseen.