Lentoaseman lähtöselvityksen väki vielä palkkaamatta

Lappeenrannan lentoaseman lähtöselvityksen on määrä siirtyä Lappeenranta International Airport yhtiöltä eli LIA:lta Finavian tytäryhtiö Airprolle ensi keskiviikkona. Henkilökunnan rekrytointi on kuitenkin yhä kesken.

Teksti-TV Etelä-Karjala
Lähtöselvitys
Yle

Airpron Lappeenrannan vastuuhenkilö Toni Saareks kertoo, että koko henkilökuntaa ei ole vielä saatu palkattua.

- Kieltämättä vähän kiire tulee, sanoo Saareks.

Lähtöselvitykseen palkataan 5-10 henkilöä. Saareksin mukaan yhtiö on kysellyt Finavian muiden kenttien työntekijöiltä halukkuutta siirtyä Lappeenrantaan.

Saareks kuitenkin vakuuttaa, että toiminta jatkuu normaalisti yhtiön vaihtumisesta huolimatta.

- Tähän mennessä on ollut niin, että Airprolla on ollut sopimukset suoraan Ryanairin ja Air Balticin kanssa ja lähtöselvitys on vain ostettu alihankintana LIA:lta.

Finavia katkaisi sopimuksen tammikuussa ja halusi lähtöselvityksen itselleen.

- Me hoidamme samalla tavalla hommat kuin aikaisemminkin. Nimi vain vaihtuu selässä ja rekrytoinnissa on nyt vähän ongelmia. Mutta parempaan suuntaan olemme menossa kuitenkin, sanoo Toni Saareks.

"Rekrytointi-isku LIA:n henkilökuntaan"

Lappeenranta International Airport Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Paanasen mukaan Airpro yrittää viedä heiltä koulutettua henkilökuntaa.

- Tämä on suora rekrytointi-isku meidän kouluttamaan henkilökuntaan, sanoo Paananen.

- Kuvaavaa on se, että me annoimme pari viikkoa sitten yhdelle henkilölle turvakoulutuksen, joka koulutuksen saatuaan ilmoitti, että hän siirtyy Airprolle, kun Airpro on hänet kosiskellut sinne.

LIA ei ole Paanasen sanojen mukaan katkaissut kenenkään työsuhdetta vaan henkilökunnan palkanmaksu jatkuu keskeytyksettä. Paanasen mukaan töitä on tiedossa.

Hän myös ihmettelee miten Airpro saa lähtöselvityksen hoidettua keskiviikkona, sillä siihen tarvittavat laitteet ovat LIA:n.

Lähteet: Yle Etelä-Karjala