Suomen humanitaarisen avun painopiste edelleen Afrikka

Ulkoministeriö on myöntänyt 58 miljoonaa euroa humanitaarista apua maailman kriiseistä kärsivien auttamiseen. Avun painopiste on tänäkin vuonna Afrikassa, jossa apua annetaan muun muassa Sudanin Darfuriin ja Somaliaan. Muita avustuskohteita ovat muun muassa Haiti ja Afganistan.

talous
Sudanilaiset pojat ohjastavat vesisäiliöitä kantavaa aasia pakolaisleirillä.
Sudanilaiset pojat ohjastivat vesisäiliöitä kantavaa aasia Kalman pakolaisleirillä Etelä-Sudanissa lokakuussa 2004.Nic Bothma / EPA

58 miljoonan euron avustuspotti myönnettiin alkuvuoden varainjaossa. Suomen koko humanitaarisen avun budjetti on tälle vuodelle 78 miljoonaa euroa.

Afrikassa Suomen avustuskohteita ovat myös muun muassa Kongon demokraattinen tasavalta ja sitä ympäröivä Keski-Afrikka, kuivuudesta kärsivä Sahelin alue sekä Norsunluurannikon pakolaiset.

Afrikan ulkopuolisia avustuskohteita ovat Haiti, Pakistan, Afganistan, Irak, Jemen, Sri Lanka ja Myanmar sekä miehitetyt palestiinalaisalueet.

Eniten apua kanavoidaan YK:n pakolaisjärjestön ja muiden YK-järjestöjen kautta. Kansainvälistä Punaista Ristiä tuetaan 8,4 miljoonalla eurolla pääosin SPR:n kautta. Kirkon Ulkomaanavun ja Fida Internationalin kautta apua kanavoidaan 3,7 miljoonaa euroa.

Suomen antama humanitaarinen apu perustuu YK-järjestöjen vuosittain julkaisemaan yhteisvetoomukseen.

Nyt myönnetyn tuen lisäksi Suomi voi vuoden mittaan myöntää apua akuuteissa katastrofitilanteissa.

Lähteet: YLE Uutiset