Hyppää sisältöön

Scooter Riihimäki Rockiin

Elektronista tanssimusiikkia esittävä saksalainen Scooter on heinäkuun alussa pidettävän Riihimäki Rockin päävieras. Kotimaisia tähtiä ovat tauolta palaava PMMP, Kotiteollisuus, Stam1na sekä Cheek. Amerikkalainen Toto jatkaa festaria omalla konsertillaan.

Scooterin musiikkia määritellään termeillä happy hardcore tai hard trance. Bändin keulahamo on HP Baxxter (keskellä). Kuva: Sheffield Tunes

Riihimäki Rock on julkistanut ensimmäisiä artisteja ensi kesän esiintyjälistastaan. Viikko sitten vantaalaisessa yökerhossa kaaoksen aiheuttanut saksalainen Scooter palaa kesällä Suomeen ja esiintyy Riihimäki Rockissa perjantaina 1.heinäkuuta.

Yli 25 miljoonaa levyä myynyt elektronista dancemusiikkia esittävä yhtye julkaisee uuden albuminsa keväällä ennen Suomen vierailua.

Keikkataukoa pitänyt PMMP palaa kesällä lyhyeksi aikaa lavoille ja on valinnut yhdeksi keikkapaikaksi Riihimäen.

Festivaalituottaja Arde Jokisen mukaan PMMP on yksi festivaalein toivotuimmista yhtyeistä.

Viime kesänä festivaaleilla vieraili 12 000 vierasta. Nyt tavoitetta on nostettu 14 000:een.

-Pystymme nostamaan Riihimäen messupuiston kapasiteettia pienillä järjestelyillä 7000 vieraaseen per päivä, mutta ei sen suuremmaksi, Jokinen laskeskelee.

Riihimäellä nähdään myös muunmuassa Kotiteollisuus, Happoradio, Stam1na sekä Cheek.

Sama festivaalilavaa käytetään poikkeuksellisti sunnuntaina 3. heinäkuuta, jolloin Riihimäellä esiintyy amerikkalainen aikuisrockin nimi Toto. Konsertti on kuitenkin erillään festivaaleista.

Riihimäki Rockin lipunmyynti alkaa 25.helmikuuta, jolloin myyntiin tulee rajattu erä kahden päivän lippuja. Lisää kotimaisia ja ulkomaalaisia artisteja julkaistaan maaliskuun aikana.

Riihimäki Rock on osa Rock´n Roll Circus -kiertuetta, jonka muut festivaalipaikkakunnat ovat ensi kesänä Kotka, Vaasa, Hämeenlinna ja Kokkola.