Pekka Haavisto lähtee ehdolle Helsingistä

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingin vaalipiiristä. Hänet nimettiin ehdolle Helsingin vihreiden syyskokouksessa.

Kuva: YLE / Matti Konttinen

Pekka Haavisto on ollut kansanedustajana 1987-1995 ja vuodesta 2007 eteenpäin. Hän on ollut myös ympäristö- je kehitysyhteistyöministeri Paavo Lipposen I hallituksessa, niin kutsutussa sateenkaarihallittuksessa, 1995-1999.

Hän oli myös Vihreän liiton puheenjohtaja mutta putosi kuitenkin eduskunnasta vuoden 1995 vaaleissa puheenjohtajuudestaan huolimatta.

Kansainvälisesti Haavisto tunnetaan työstään YK:n ympärisöohjelmassa UNEPissa ja osallistumisestaan EU:n erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta. Tehtävä päättyi vuonna 2007, mutta senkin jälkeen Haavisto on ollut mukana neuvotteluissa.

Haavisto on myös toivonut Suomelle aktiivisempaa roolia YK:n rauhaturvatehtävissä. Haaviston mukaan Suomi voisi lähteä rauhaturvatehtäviin esimerkiksi Pohjois-ja Etelä-Korean rajavyöhykkeelle.

Haavistoa on esitetty myös vihreiden presidenttiehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleihin.