The Prodigy ja The National Ruisrockiin

Viime vuosina ahkerasti Suomessa vieraillut The National esiintyy myös ensi kesänä Ruisrockissa. Sitä ennen yhdysvaltalainen indie-yhtye nähdään maaliskuussa kahtena iltana Helsingin Kulttuuritalolla. Viimeksi yhtye soitti Ruisrockissa vuonna 2008.

Kuva: YLE / Elina Ojanotko

Ensi kesän Ruisrock järjestetään 8. - 10.7.2011. Ruissalossa nähdään silloin elektronisesta tanssimusiikistaan tunnettu brittiläinen The Prodigy. Vuonna 1996 julkaistu Firestarter on yhtyeen tunnetuimpia hittejä.

Ruisrockin lavalla nähdään myös vuoden sisään Suomessa kaksi loppuunmyytyä klubikeikkaa heittänyt brittiläinen synapopduo Hurts, yhdysvaltalainen vaihtoehtorockin klassikkoyhtye Primus, ruotsalainen pop-tähti Robyn, hiljattain loppuunmyydyllä Tavastialla esiintynyt kantrin, folkin ja bluesin henkeen vannova parivaljakko Mark Lanegan & Isobel Campbell, kehuvia levyarvosteluja kerännyt uusi tulokas Anna Calvi, Tanskan suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva rockelektro-yhtye Carpark North, tanskalais-yhdysvaltalainen psychobillyn pioneeribändi Nekromantix sekä ruotsalainen power metallia soittava Sabaton.

Festivaalin muita ulkomaalaisia artisteja ovat Suomessakin erittäin suositut brittiläiset Bullet For My Valentine ja Bring Me The Horizon, sekä ensi kertaa Suomessa esiintyvä folkpop-ryhmä Fleet Foxes, jonka debyyttialbumi saa jatkoa toukokuussa.

Mukana myös kotimaisia huippunimiä

Kotimaisista esiintyjistä ovat mukana Apulanta, PMMP, Jenni Vartiainen, Pariisin Kevät, Von Hertzen Brothers, Scandinavian Music Group ja Happoradio. Raskaampaa osastoa edustavat Amorphis ja Kotiteollisuus. Ruissalossa nähdään myös Paleface, Uusi Fantasia, Jätkäjätkät sekä Jukka Poika ja Raappana, joista kummankin taustalla musisoi Sound Explosion Band.

Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 110 euroa. Yksittäisten päivien liput tulevat myyntiin myöhemmin. Ohjelmistoon on luvassa sekä ulkomaisia että suomalaisia lisäyksiä.

Viime vuonna Ruisrockin 40-vuotisjuhla keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 71 000 festivaalivierasta.

Kilpailu kovenee

Ruisrockin promoottori Juhani Merimaa kertoi jo viime vuoden puolella, että hän jää eläkkeelle Ankkarockin järjestämisestä. Ankkarockia ei ainakaan tänä vuonna järjestetä.

- Ruisrockin ja Tavastia-klubin pyörittämistä jatkan edelleen. Jos Ankkarockille uusi elämä nousee jossain vaiheessa, niin toivotan sillä hyvää syntymistä uudelleen.

Merimaan mukaan kilpailu yleisöstä on koventunut entisestään, kun yhtyeiden irtokeikat Suomessakin ovat lisääntyneet.

- Kesä oli aikaisemmin vähän niinkuin tyhjää kautta, talvella tehtiin näitä isompia areenakeikkoja enemmän. Nyt erilaisia ulkoilmatapahtumia on tullut todella paljon ja totta kai se kiristää kilpailua. Jokainen joutuu tavallaan profiloitumaan, hakemaan paikkaansa ja erottautumaan.

Merimaa luonnehtii Ruisrockia yleisfestivaaliksi, joka tarjoaa erilaisia musiikkityylejä ja yhdistää ihmisiä.

- Tietysti Ruisrock on tunnettu brändi ja tunnettu tapahtuma, mutta kyllä senkin pitää joka kerta nahkansa luoda. Ei sinne tulla sen takia, että siellä oli hyvä meininki 70-luvulla. Hyvää meininkiä pitää tarjota nytkin.

Dokumenttielokuva valmistumassa

Ruisrockin historiasta valmistuu dokumenttielokuva. Elokuva esitetään YLE Teemalla heinäkuun 4. päivä.

- Tämä on ollut pitkä prosessi. Koimme, että meillä oli tietty velvollisuus tallentaa Ruisrockin historia johonkin muotoon. Edellinen tallennus tehtiin noin 15 vuotta sitten, joten nyt oli korkea aika tehdä uusi.

Elokuvaan on saatu tukea muun muassa Turun kaupungilta. Dokumenttielokuva tehdään dvd-formaattiin, jonka yhteydessä on kirjanen.