1. yle.fi
  2. Uutiset

Karjalan prikaatin kouluttaja haukkui presidentti Halosta kommunistiksi

Karjalan prikaatissa palveleva yliluutnantti on varusmiehiä kouluttaessaan haukkunut presidentti Tarja Halosta kommunistiksi. Karjalan prikaatista kerrotaan YLE Uutisille, että asiaa tutkii Pääesikunnan tutkintaosasto. Puolustusvoimien sisäinen esitutkinta asiasta valmistunee ensi viikolla. Yliluutnantti jatkaa edelleen varusmiesten kouluttajana.

Kotimaan uutiset
sotilaita tauolla lumisessa metsässä
Puolustusvoimat aloittaa sisäisen tutkinnan Karjalan prikaatissa palvelevan yliluutnantin puheista. Upseerin väitetään sanoneen varusmiehille, että tasavallan presidentti Tarja Halonen ei sovi puolustusvoimain ylipäälliköksi, koska on nainen. Halonen haluaa, että yliluutnantin puheet selvitetään.

Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen ei suostunut kommentoimaan tapausta. Puheloisen mukaan kommentiksi riittää tässä vaiheessa se, että asia on otettu tutkintaan.

Tapauksesta oli kysytty Puheloiselta myös eduskunnan puolustusvaliokunnassa, jossa hän oli kertomassa näkemyksiään puolustusvoimien mahdollisista uudistuksista. Puheloinen ei ollut halunnut kommentoida asiaa myöskään valiokunnalle.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Uutispäivä Demari. Tapauksesta lehdelle kertoneen varusmiehen mukaan yliluutnantti puhui Halosta koskevista näkemyksistään varusmiehille ampumaharjoituksessa kaksi viikkoa sitten. Varusmiehen mukaan kouluttaja sanoi, että puolustusvoimien komentajaksi ei sovi nainen. Yliluutnantti totesi samalla Halosen olevan kommunisti. Myös aiempi toimiminen Setan puheenjohtajana tekee Halosesta yliluutnantin mukaan sopimattoman ylipäälliköksi.

Demarin mukaan useat varusmiehet ovat vahvistaneet tapauksen lehdelle.

Karjalan prikaatin komentaja prikaatikenraali Timo Kivinen kommentoi asia Demarille niukasti.

- Esimiesasemassa olevan ammattisotilaan virkatehtävässään tekemä ylipäällikön julkinen arvostelu on erityisen tuomittavaa. Tapahtuma ja sen yksityiskohtien todenperäisyys tutkitaan perusteellisesti, jonka jälkeen päätän jatkotoimenpiteistä.

Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö eversti Reima Helminen kertoi YLE Uutisille, että asiaa tutkitaan puolustusvoimien sisällä, joten puolustusvoimat ei voi kommentoida tapauksen yksityiskohtia. Tapaus oli prikaatissa tiedossa jo viime torstaina.

- Tämä on kyllä ollut meidän tiedossa jo lähestulkoon siitä asti, kun asia on tapahtunut. Olemme toimineet tässä asianmukaisessa järjestyksessä.

Helminen arvioi, että puolustusvoimien esitutkinta asiasta saadaan päätökseen viimeistään ensi viikolla.

Varusmiesliitto ei yllättynyt

Puolustusvoimista erillään toimivan Varusmiesliiton puheenjohtaja Jussi Mäkinen ei yllättynyt uutisesta kuultuaan.

Lausunnollaan yliluutnantti loukkasi presidentin lisäksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia varusmiehiä ja varusmiespalvelusta suorittavia naisia, liitto sanoo.

- Jokaisella on toki mielipiteenvapaus, mutta ammattisotilailla täytyy olla pelisilmää, missä mielipidettään esittää ja millä painotuksilla, puheenjohtaja Mäkinen sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi