1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Norsunluurannikolla taisteluja

Norsunluurannikon länsiosassa on puhjennut taisteluja presidentinvirasta kamppailevien Laurent Gbagbon ja Alassane Ouattaran tukijoiden välillä, kertovat YK:n rauhanturvaajat.

YK:n rauhanturvajoukkojen edustajan mukaan Gbagboa tukevien turvallisuusjoukkojen ja Ouattaraa tukevien pohjoisen sissien taistelut puhkesivat yöllä lähellä Dananen kaupunkia. Taistelut jatkuivat torstaiaamuna.

Taisteluja on ollut myös Norsunluurannikon suurimmassa kaupungissa Abidjanissa. Abidjanin Abobon kaupunginosassa puhkesi keskiviikkona kiivaita taisteluja, ja silminnäkijöiden mukaan tulitusta on kuulunut jälleen torstaina. Reutersin toimittajan mukaan joukoittain ihmisiä on paennut alueelta.

Uusi norsunluurannikkolainen kapinallisryhmä väitti keskiviikkona, että se on surmannut väijytyksessä 27 Gbagboa tukevaa sotilasta ja poliisia. "Näkymättömät kommandot"-nimellä itseään kutsuva ryhmä sanoo myös ottaneensa kolme panttivankia sekä kaapanneensa poliisiautoja ja aseita, muun muassa rakettien laukaisualustoja.

Armeijan edustaja sanoo, että Abidjanissa tiistaina tehdyssä väijytyksessä kuoli yksi poliisi ja kaksi on kateissa.

Norsunluurannikko ajautui kaaokseen marraskuun presidentinvaalien jälkeen, kun presidentti Laurent Gbagbo kieltäytyi hyväksymästä vaalitappiotaan. Kansainvälinen yhteisö on tunnustanut vaalivoittajaksi Ouattaran, mutta Gbagbo pitää kiinni presidenttiydestä eikä kansainvälinen sovittelu ole tuottanut tulosta.