Gaddafi yhä suuremmissa vaikeuksissa

Libyan johtaja Muammar Gaddafi syytti terroristiverkosto al-Qaidaa ja sen johtajaa Osama bin Ladenia levottomuuksien lietsomisesta puhuessaan torstaina puhelimen välityksellä Libyan valtiollisessa televisiossa. Levottomuudet ovat jatkuneet Libyassa; ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ammuskelussa Zawiyahin kaupungissa.

Ulkomaat
Mielenosoittajia aukiolla ja talon katolla.
Tanskan TV2:n kuvausryhmän materiaalissa näkyy Gaddafia vastustavia mielenosoittajia juhlimassa Koillis-Libyassa Tobrukin kaupungissa 24. helmikuuta.TV2

Libyan johtaja Muammar Gaddafi syytti terroristiverkosto al-Qaidaa ja sen johtajaa Osama bin Ladenia levottomuuksien lietsomisesta. Gaddafi puhui puhelimen välityksessä Libyan valtiollisessa televisiossa noin puolen tunnin ajan.

Gaddafi kuvasi itseään Libyan symboliseksi johtajaksi ja vaati, että aseet otetaan pois kapinallisilta. Gaddafi pahoitteli, että väkivaltaisuuksissa on kuollut libyalaisia.

Erikoisista esiintymisistään tunnettu Gaddafi myös muun muassa väitti, että kapinalliset ovat olleet huumeiden vaikutuksen alaisina. Hän epäili, että nuoria on saatu taistelemaan huumeiden avulla.

Esiintyminen oli erilainen kuin tiistaina, jolloin Gaddafi vakuutti taistelevansa viimeiseen asti mielenosoittajia vastaan. Aiemmin Gaddafi on myös kertonut pysyvänsä maassa kuolemaansa asti.

Gaddafi menettää asemiaan

Muammar Gaddafin vallassa oleva alue kutistuu koko ajan, kun kapinalliset ovat saaneet lisää kaupunkeja valvontaansa. Torstaina maassa puhkesi uusia yhteenottoja.

Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut Gaddafin tukijoiden ja vastustajien yhteenotossa Zawiyahin kaupungissa lähellä Tripolia. Armeija hyökkäsi moskeijaan, johon mielenosoittajia oli majoittunut. Silminnäkijöiden mukaan kaduilla liikkui myös siviiliasuisia aseistettuja ihmisiä ja kaupungissa kuultiin raskasta tulitusta.

Gaddafia tukevat joukot hyökkäsivät myös Misratan kaupungissa. Silminnäkijöiden mukaan yhteenotossa kuoli useita ihmisiä lähellä kaupungin lentokenttää. Misrata sijaitsee noin 200 kilometriä itään pääkaupunki Tripolista.

Gaddafia vastustavat joukot ovat saaneet jalansijaa myös maan länsiosassa. Kapinallisten hallussa on esimerkiksi Zouaran kaupunki, joka sijaitsee 120 kilometriä pääkaupunki Tripolin länsipuolella. Poliisin ja turvallisuusjoukkojen kerrotaan poistuneen Zouarasta; egyptiläisten siirtotyöläisten mukaan kaupungissa ei ole poliiseja tai sotilaita.

Sotilaita ja poliiseja kääntynyt Gaddafia vastaan

Suurin osa Libyan itäosasta on Gaddafin vastustajien vallassa. Esimerkiksi Tobrukin ja Benghazin kaupungeissa sotilaat ovat siirtyneet mielenosoittajien puolelle, eivätkä enää tue Gaddafin hallintoa.

Benghazilaisten lähteiden mukaan Libyan tärkeimmät öljyntuotantokohteet olisivat kapinallisten hallinnassa. Paikalliset asukkaat kertovat uutistoimisto Reutersille, että Ras Lanufissa ja Marsa El Bregassa sijaitsevia öljyntuotantokohteita olisi kyetty suojelemaan.

Benghazissa kansankomiteat ovat vanginneet palkkasotureiksi epäilemiään ihmisiä. Paikallisten mukaan palkkasoturit ovat etelälibyalaisia ja ”afrikkalaisia”.

Ranska: Levottomuuksissa jo 2000 uhria

Ranskan ulkoministeriön edustaja arvioi torstaina, että Libyan levottomuuksissa olisi kuollut jo noin 2000 ihmistä.

Ihmisoikeuksien parissa työskentelevän Francois Zimerayn mukaan Muammar Gaddafi on syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Zimeray perustaa arvionsa uhrien määrästä ranskalaisviranomaisten lähteisiin.

Sveitsi puolestaan on jäädyttänyt Muammar Gaddafin ja tämän lähipiirin varallisuuden. Sveitsi ilmoitti haluavansa estää mahdollisesti maahan talletettujen Libyan varojen väärinkäytön. Myöhemmin Libyan ulkoministeriö kiisti, että Gaddafilla olisi pankkitilejä Sveitsissä tai missään muussa maassa. Ulkoministeriö aikoo haastaa Sveitsin valtion oikeuteen perättömien tietojen levittämisestä.

Professori: Verenvuodatus voi jatkua viikkoja

Kairon amerikkalaisen yliopiston professori Outi Korhonen pitää tärkeänä, että keskeiset maat painostaisivat Libyan eliittiä taloudellisten etujen nimissä rauhanomaisen ratkaisun tielle.

Professori Korhosen mukaan Gaddafin lähipiiri ja muu valtaeliitti olisi saatava kuuntelemaan järjen ääntä. Korhonen pelkää verenvuodatuksen jatkuvan vielä viikkoja.

- Gaddafi on tunnettu persoonallisuutena, joka pitää dramaattisesti kiinni vallasta. Kyseessä voi olla yksi surullisemmista murroksista mitä toistaseksi on nähty.

Korhonen toteaa, ettei maa ole enää Gaddafin hallinnassa eikä tällä ole paluuta valtaan. Tilanteen pitkittyminen riippuu paljon Gaddafille uskollisten joukkojen ja afrikkalaisten palkkasoturien tuesta.

- Hänen liikkeensä voivat olla hyvinkin odottamattomia.

Lähteet: Reuters, AFP, YLE Uutiset