Aamun lehdet

Lehdet vertaavat Gaddafia ja Hitleriä sekä nimbyä ja yimbyä.

Kotimaa
sanomalehdessä näkyviä sitaatteja

Kun Euroopan valtiot jakoivat Afrikkaa sata vuotta sitten, merkityksetön Libya annettiin jakojäännöksenä Italialle.

Tärkeä Libyasta tuli vasta kun sieltä löydettiin 1957 öljyä, jonka avulla eversti Gaddafi pystyi kehittämään taloutta ja saamaan vaikutusvaltaa ulkomailla. Asiasta kirjoittaa (siirryt toiseen palveluun)Iltalehti (siirryt toiseen palveluun), joka vertaa Gaddafia Hitleriin.

Myös Hitlerin valtakunnassa moni eli mukavasti, kun varoi sekaantumasta politiikkaan ja sulki silmänsä ikävyyksiltä.

Gaddafin viime päivien puheet tuovat mieleen bunkkeriinsa linnoittautuneen Führerin, miettii Iltalehti, jonka mielestä arabikansojen on kuitenkin itse ratkaistava kuka heitä johtaa. Ulkomaiden sekaantuminen tekisi Gaddafista marttyyrin, lehti varoittaa.

Vaikka suurvaltojen pidättyvyys on periaatteessa pienten maiden etujen mukaista, asioihin puuttumattomuudella on rajansa, napauttaa puolestaan (siirryt toiseen palveluun)Aamulehti.

Tuo raja ylittyy silloin, jos jonkin maan johtaja ryhtyy systemaattisesti murhaamaan omaa kansaansa, lehti kirjoittaa.

Aamulehti tuskailee arabimaiden lähinaapurin eli Euroopan unionin olleen toistaiseksi kykenemätön konkreettisiin toimiin, vaikka siirtolaistulva huolestuttaakin.

Unioni on sisäisten linjakiistojensa takia tyytynyt tähän mennessä lähinnä sanalliseen käsien vääntelyyn, Aamulehti kirjoittaa.

Armoa kreikkalaisille

Ongelmat ovat pienempiä Välimeren pohjoisrannalla, mutta suuria ne ovat sielläkin. Kreikan pääministeri Papandreou poikkesi Suomessa pyytämässä lisäaikaa hätälainoille.

EU-johtajat päättävät maaliskuun lopulla, hyväksyvätkö ne lainapaketin ehtojen höllentämisen, kirjoittaa Turun Sanomat. Kreikan pitäisi maksaa ensimmäiset hätälainat takaisin kahden vuoden päästä, mitä ekonomistit pitävät aivan liian kireänä aikatauluna.

Palkanalennuksista, menoleikkauksista ja eläkeiän nostosta ahdistuneet kreikkalaiset protestoivat jo nyt kaduilla ankaraa säästökuuria vastaan. (siirryt toiseen palveluun)Turun Sanomat (siirryt toiseen palveluun) toivookin ymmärrystä EU-johtajilta.

Kreikan velkaohjelman pidentäminen antaisi lisää liikkumavaraa maan talouden tervehdyttämiselle ja tyynnyttelisi Hellaan kansan kiristyneitä mielialoja, Turun Sanomat kirjoittaa.

Ihmeparantuminen taantumasta

Suomessa rakennusteollisuus on tehnyt puolessatoista vuodessa ällistyttävän hypyn taantumasta lähes ylikuumenemista muistuttavaan tilaan, kirjoittaa Kauppalehti.

Se lainaa Rakennuslehden julkaisemaa kustannusraporttia, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla nousussa ovat niin materiaalikustannukset, palkat kuin urakointihinnatkin.

Lisää vauhtia kustannusten nousulle tuovat alan palkkavaatimukset, joita paikoittainen työvoimapula siivittää. Kauppalehti varoittaa inflaatiomyllyn kiihtyvän uusille kierroksille, mikäli Rakennusliiton palkankorotusvaatimukset menevät läpi.

Rakennusalan suhdannekehityksen hallinta on yhtä helppoa kuin vikuroivan orin valjastaminen. Rakentamisen hinnoittelu heijastuu koko talouteen ja siksi sen suitsimista on pakko yrittää, Kauppalehti kirjoittaa.

Tervetuloa takapihalleni

Tervetuloa rakentamaan takapihalleni, toivottaa toimittaja Marja Salmela Helsingin Sanomien kolumnissaan. Helsingin Maunulassa asuva Salmela on pahoillaan siitä, miten vanhat lähiöt ovat taantuneet.

Pihat ovat hiljaisia, urheilukentältä ei kuulu ääniä ja ostoskeskusten kaupat ovat muuttuneet kaljakuppiloiksi. Toista oli parikymmentä vuotta sitten kun ”lähiöt pursuivat elämää”.

Salmela uskoo, että lähiöt heräisivät eloon, jos niihin rakennettaisiin uusia asuntoja. Toimittaja kuitenkin pelkää, että nimby (not in my bakcyard eli ei minun takapihalleni) -ilmiö jyrää esikaupunkien renessanssin.

Salmela rohkaiseekin helsinkiläisiä käynnistämään nimbyn vastapainoksi yimby eli yes in my backyard -liikkeen. Tukholmassa ja Göteborgissa sellainen on jo täydessä vauhdissa.

Yimby-liike on tehnyt innokkaasti ehdotuksia kaupunkisuunnittelijoille ja hionut suunnitelmia asiantuntijoiden kanssa. Tukholman vanhoihin lähiöihin onkin syntynyt 20 000 uutta asuntoa.

Lähteet: Yle Uutiset