1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Valtion virastotaloja tulee myyntiin

Valtion Pohjois-Suomessa omistamia virastotaloja aletaan myydä. Myytävien kiinteistöjen joukkoon kuuluu virastotaloja ja poliisiasemia. Kiinteistöjä myymällä valtio haluaa vapauttaa niihin sidottua pääomaa varsinaisiin ydintoimintoihin.

talous

Myyntiin tulee 14 kohdetta, joihin kuuluvat muun muassa Sotkamon, Kuhmon, Ivalon, Kuusamon, Sodankylän, Kemijärven, Haapaveden, Oulaisten ja Pulkkilan virastotalot, Sodankylän oikeus- ja poliisitalo sekä Enontekiön Hetan poliisiasema.

Myyntikohteet kuuluvat valtion niin kutsuttujen ei-strategisten kohteiden joukkoon, eli valtion ei ole välttämätöntä omistaa niitä tehtävienhoidon tai omaisuuden luonteen vuoksi.

Kaupattavat virastotalot on pääasiassa vuokrattu valtion virastojen ja laitosten käyttöön. Valtion on tarkoitus jatkaa kiinteistöissä vuokralaisina.

Pohjois-Suomen kohteiden ohella nyt myydään myös Koillis-Suomessa sijaitsevia Rajavartiolaitoksen käytöstä poistuneita kiinteistöjä, kuten Kuusamon johtopaikka ja Raatteen rajavartioasema.

Kohteiden myynnistä vastaa Senaatti-kiinteistöt. Pohjois-Suomen virastotalot myy Senaatti-kiinteistöjen toimeksiannosta Realia Management.

Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Jyrki Maikolan mukaan nyt myyntiin tulevat kohteet kiinnostavat todennäköisimmin kiinteistösijoittajia. Maikola ei halua arvioida, kuinka suurilla summilla kiinteistöt tullaan myymään.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi