Summer Wars yhdistää tieteiselokuvan ja perhedraaman

Mamory Hosodan ohjaama Summer Wars tuo vaihtelua meillä teattereissa yleensä nähtäviin japanianimaatioihin.

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lähes kaikki meillä nähtävät animeet kun tuppaavat olemaan saman firman eli Studio Ghiblin tuotantoa. Aivan irti Ghiblistä ei tämän viime vuonna Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestarin yleisöäänestyksen voittaneen elokuvan myötä kuitenkaan päästä. Elokuvan ohjaaja Mamory Hosoda on nimittäin uransa alussa työskennellyt tuossa, japanilaisen animaation grand old maninin, Hayao Miyazakin perustamassa firmassa.

Summer Warsin päähenkilö on koulunsa matikkaneroihin kuuluva Kenji. Keäsäloman koittaessa Kenjin salainen ihastus Natsuki pyytää häntä yllättäen mukaansa kotikyläänsä. Perillä selviää, että Kenjin tulisi esittää Natsukin poikaystävää tämän isoäidin syntymäpäiväjuhlilla. Jotta kaikki olisi vieläkin oudompaa, saa Kenji salaperäisen matemaattisen kaavan sisältävän sähköpostin. Yrittäessään selvittää kaavaa saa Kenji vahingossa liikkeelle voimia, jotka ovat tuhota paitsi maailmamme ympärillä väräjävän, Oz -nimisen virtuaalitodellisuuden niin myös oman maailmamme.

Summer Wars on jännittävää sekoitus tieteiselokuvaa ja - uskokaa tai älkää - perhedraamaa. Leffan keskiössä on nimittäin isoäidin valvovan silmän alla elävä Natsukin ihastuttavan kaoottinen perhe.

Toisaalla on sitten virtuaalitodellisuus Oz, jonne elokuvassa pääsee irti Love Machineksi nimetty avatarhahmo. Lempeästä nimestään huolimatta Love Machine on hainhampainen pikkupiru, jonka temmellyksien ansiosta niin Ozin ihmemaa kuin meidän maailmammekin ovat siis vaarassa.

Elokuvan virtuaalimaailma on komeasti toteutettu ja siellä tapahtuvat taistelut todella vauhdikkaita. Taisteluita mielenkiintoisempaa on kuitenkin seurata Natsukin perheenjäsenten välisiä jännitteitä ja elokuvan mieleenpainuvimmat hetket vietetäänkin perheen parissa.

Komean näköinen ja hienovaraista virtuaalimaailmojen kritiikkiä sisältävä Summer Wars kompastuu lopulta tarinoidensa sekavuuteen ja turhaan pituuteen. Elokuvalla on mittaa liki kaksi tuntia, ja pakaroiden ja penkin väli alkaa loppua kohden tuntua kieltämättä hiukan epämukavalta.

Lähteet: Esko Rautakorpi - arvioi elokuvia Ylen Aamu-tv:ssä