1. yle.fi
  2. Uutiset

"Perussuomalaisten gallup-kiito ei ahdista"

Gallupeja ei pidä tuijottaa silmiään kipeiksi, vakuuttaa SDP:n Eero Heinäluoma. Realisti pitää olla vaikka hyvältä tuntuu, muistuttaa perussuomalaisten Raimo Vistbacka. Puolueiden ryhmänjohtajat nokittelivat toisiaan Aamu-tv:ssä.

talous
Ihmisiä Aamu-TV:n studiossa.
Eduskuntaryhmiensä puheenjohtajat Timo Kalli, Eero Heinäluoma ja Raimo Vistbacka pohtivat kevään vaalimenestystä Yle Uutisten viimeisimpien puoluekannatuslukujen valossa.

Ylen tuoreimmassa mittauksessa perussuomalaisten kannatus oli noussut SDP:n kantaan, 16,9 prosenttiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka kiistää, että menestys ahdistaa.

- Kun nousu on pientä ja vakaata, se on aina hyvä. Rehellisyyden nimissä pitää olla realisti, vaikka hyvältä tietysti tuntuu, Vistbacka sanoo.

SDP:n Eero Heinäluoma tivaa, mielistelevätkö perussuomalaiset hallituspuolueita.

- Ihmiset rupeavat nyt katsomaan, mitä on se politiikka jota perussuomalaiset todellisuudessa tekevät. Meidän tehtävämme on selättää gallupit ja tehdä kampanja, joka kertoo ihmisille todelliset vaihtoehdot. Jos halutaan muutos, SDP:n pitää nousta suurimmaksi. Nykypohja on sen verran tiiviillä liimalla varustettu, hän kuvaa.

Demareiden omaan historiallisen alhaiseen lukemaan, 17,5 prosenttiin, Heinäluoma suhtautuu rauhallisesti.

- Gallupeja ei kannata tuijottaa silmiään kipeiksi. Meillä on ikäviä muistoja viime vaaleista. Samaan aikaan kaksi kuukautta ennen SDP oli suurin puolue ja kuitenkin tultiin maaliin kolmanneksi. Viime viikot ratkaisevat, hän painottaa.

Keskusta varoittaa unelmoimasta

Keskusta profiloituu "taakan raskaan kantajana".

- Onhan tämän hyvä tulos, kun kannetaan vastuuta, Timo Kalli kommentoi 18,9 prosentin kannatusta, joka jäi kokoomuksesta kaksi prosenttiyksikköä.

- Toiset käyvät vaalitaistelua, me hoidamme suomalaisten asioita, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja väittää.

Millä vaalit sitten voitetaan?

Perussuomalaiset vastaavat: rehellisyydellä. Puoluetta on syytetty muiden ahdingolla ratsastamisesta, mutta Vistbacka torjuu, että heillä olisi tarvetta omalle uudelle vaaliteemalle.

- Mitä uusia asioita tässä tarvitaan? Riippuu tietysti, ollaanko oppositiossa vai hallituksessa. Jos hallituksessa niin ajamme yhteisiä asioita. Toivon että valittavat kansanedustajamme tulevat toimeen kaikkien puolueiden kanssa, Vistbacka muotoilee.

- Viime aikoina puolueet ovat olleet samaa mieltä harmaasta taloudesta. Kun sieltä lähdetään liikkeelle, ehkä se parantaa Suomen taloutta. Ja vaikka moni sanoo ettei sanaa saa käyttää, niin turvapaikkapoliitikka pitää muuttaa, hän vaatii.

SDP korostaa oikeudenmukaisuutta.

- Se voittaa, joka pystyy esittämään oikeudenmukaisimman politiikkavaihtoehdon, eli miten tästä lamasta tullaan ulos, linjaa Heinäluoma.

Keskustalla ei ole "taikatemppuja" kokoomuksen ohi pääsemiseksi.

- Tärkeää on tunnustaa, ettei kaikkia unelmia pystytä koskaan toteuttamaan. Edessä on vaikeita asioita ja joudutaan tekemään valintoja. Siksi vakuutamme, että seuraava savotta on se, että otetaan paremmin huomioon heikommassa asemassa olevat ihmiset, Kalli sanailee.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi