Discovery viimeisellä avaruuslennollaan

Avaruussukkula Discovery lähti menestyksekkäästi viimeiselle matkalleen kohti kansainvälistä avaruusasemaa hieman ennen puolta yötä torstaina. Kyseessä on samalla Yhdysvaltain avaruushallinnon NASAn kolmanneksi viimeinen sukkulalla tehtävä avaruuslento.

Ulkomaat
Discovery-sukkula avaruudessa.

Alun perin Discoveryn piti lähteä matkaan jo viime vuoden marraskuussa, mutta teknisten ongelmien vuoksi avaruuslento lykkääntyi.

Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta matkaan lähtenyt Discovery vie kansainväliselle avaruusasemalle kuormallisen mittalaitteita ja humanoidirobotin. Lisäksi matkan aikana tehdään kaksi avaruuskävelyä.

Perillä avaruusaseman luona Discoveryn on määrä olla lauantaina. Takaisin maahan alus laskeutuu 7. maaliskuuta.

11 päivää kestävällä lennolla on mukana kuusi astronauttia, joista viisi on miehiä ja yksi nainen. Yhden avaruuslentäjistä piti olla suomalaissukuinen astronautti Tim Kopra. Hän joutui jäämään pois lennolta loukkaannuttuaan pyöräilyonnettomuudessa.

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA lakkauttaa sukkulaohjelmansa suurten kustannusten vuoksi. Vuonna 1984 käyttöön otettu Discovery on vanhin Yhdysvaltojen kolmesta sukkulasta. Muut kaksi avaruussukkulaa matkaavat kansainväliselle avaruusasemalle viimeistä kertaa myöhemmin tänä vuonna, Endeavour 19. huhtikuuta ja Atlantis 28. kesäkuuta.

Kaikkiaan Yhdysvallat on tehnyt sukkuloilla tämä lento mukaan lukien 133 lentoa. Niistä 39 on tehty Discoverylla ja 35 kertaa lento on suunnattu kansainväliselle avaruusasemalle.

Yhdysvaltain sukkulaohjelman päätyttyä avaruusaseman huoltolennot jäävät toistaiseksi venäläisten alusten varaan.

Lähteet: Reuters, AFP