Matti Nykänen voitti Karijoella ja valmistautuu MM-kilpailuihin

Matti Nykänen voitti oman sarjansa (veteraanit yli 40 vuotta) sunnuntaina Karijoella hypätyssä veteraanien kansallisen tason kilpailussa. Kilpailu oli samalla Paarmanninvuoren hyppyrimäen 20-vuotisjuhlakilpailu. Kaiken kaikkiaan sunnuntain kisassa oli mukana 40 hyppääjää, junioreita ja veteraaneja.

Matti Nykänen
Karijoen kansallisen tason kilpailut 27.2.2011
Matti Nykänen ja Susanna Ruotsalainen Karijoella.Helena Peltonen

Kilpailun jälkeen tavoitettu erittäin hyväntuulinen Matti Nykänen oli toisaalta tyytyväinen hyppäämiseen, mutta mäen pienuus (K37) toi oman mausteensa kilpailuun.

-Sanotaan nyt näin, että vähän niinkuin laskemisen puolella tuo oli, mutta ihan hyvin hyppy kulkee, totesi Nykänen.

Matti on aikaisemmin käynyt Karijoella hyppäämässä Paarmanninvuoren hyppyrimäestä vuonna 1997 ja sen peruja oli pyyntö lähteä sunnuntaiseen kisaan mukaan. Vaikka keikka- ja harjoittelukalenteri on tällä hetkellä Nykäsellä erittäin täynnä, niin sunnuntaille löytyi sopivasti vapaapäivä ja näin ollen kilpailuun osallistuminen toteutui. Kisaa edeltävän illan ja yön Matti vietti Kauhajoella.

Muita kilpailuja Pohjanmaalle Matin kalenterissa ei ole, koska keikat ja tulevat veteraanien MM-kilpailut täyttävät päivät.

-Tästä lähetään nyt kuitenkin Tsekkeihin veteraanien MM-kisoihin viikon päästä, että ne on niinku seuraavat karkelot, Nykänen pohtii.

Valmistautuminen veteraanikisoihin on toisenlaista kuin esimerkiksi 29 vuotta sitten, kun Matti Nykänen voitti suurmäen MM-kultaa Holmenkollenilla, vaikka yhdistävänä tekijänä onkin Jyväskylä.

-Jyväskylään mennään hyppäämään vähän isommasta mäestä ja sitten laitetaan pillit pussiin, huilaillaan vaan ja sitten sunnuntaina mennään kisapaikalle. Näillä mennään, että ei tässä enää ole mitään tehtävissä, että hyppy on hyvässä iskussa ja ukko on hyvässä kunnossa ja näin pitää ollakin ja näin mennään, kuittaa Matti.

Maanantaina tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun Matti Nykänen voitti Holmenkollenilla MM-kultaa suurmäessä.

Matin haastattelut ovat kuultavissa Pohjanmaan Radion aamulähetyksessä maanantaina 28.2. klo 7.20 ja 7.40.

Karijoen kansalliset mäkihyppykilpailut, veteraanit yli 40- vuotta, K37:

1. Matti Nykänen, JHS: 32,5m ja 32m, pisteet 188,3

2. Hannu Kohtala, KaTa: 30,5m ja 29,5m, pisteet 166,6

3. Raimo Pihlajaniemi, KaTa: 28m ja 28m, pisteet 149,7

Lähteet: YLE Pohjanmaa / Jyri Kataja-Rahko