1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Viisi kuollut myrskyissä Yhdysvalloissa

Ainakin viisi ihmistä on saanut surmansa Yhdysvaltojen keskilänttä ja eteläosia riepotelleissa myrskyissä. Viimeisten kahden päivän aikana myrskyt ovat aiheuttaneet pyörremyrskyjä, rankkasateita ja tulvia.

Ulkomaat
Palomiehet kahlaavat tulvavedessä vetäen kumivenettä.
Palomiehet auttoivat ihmisiä turvaan myrskyjen aiheuttaman tulvan alta Ohiossa 1. maaliskuuta.Reuters-TV

Kuolemantapauksista neljä on sattunut Tennesseessä ja yksi Ohiossa.

Sulavan lumen ja rankkasateiden sekoitus uhkaa aiheuttaa tulvia koko Ohion osavaltiossa. Etenkin Findlayn kaupungissa vesi on noussut hälyttävän korkealle. Kaupungin pääkadulla oli tiistaina noin 90 senttiä vettä. Kaupunki kärsi neljä vuotta sitten miljoonien dollarien vahingot tulvien seurauksena.

Palomiehet löysivät tiistaina Findlayn läheltä autosta naisen ruumiin. Nainen oli menehtynyt autoonsa, joka oli uponnut tulvaveteen.

Tennesseessä sai surmansa työntekijä, joka oli puhdistamassa tukkeutunutta viemäriä. Mies huuhtoutui veden mukana viemäriputkeen. Toinen mies kuoli, kun myrsky repi hänen liikuteltavan kotinsa irti maasta ja mies jäi sen alle.

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi