1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

THL: Perusturva ei riitä edes kohtuulliseen minimikulutukseen

Suomen perusturvan taso on matala ja se on jäänyt jälkeen yleisestä tulokehityksestä, toteaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos selvityksessään. THL:n mukaan osa perustulon varassa elävistä talouksista ei pysty kattamaan tuloillaan edes kohtuullisen minimin mukaista kulutusta.

Pelastusarmeijan ruokajono
Perusturva ei riitä Suomessa kohtuulliseen minimikulutukseen.

Kohtuullisen minimikulutuksen pystyvät kattamaan vain eläkkeensaajat takuueläkkeen myötä. Muiden perusturvan varassa olevien kotitalouksien tulot riittävät kattamaan kohtuullisesta minimikulutuksen tasosta vain kaksi kolmannesta.

Minimikulutuksen tason kattamiseen kuluu yksin asuvalta asumiskulujen jälkeen 575 - 660 euroa kuukaudessa.

THL huomauttaa myös, että perusturvan varassa elävien kotitalouksien köyhyysriski on kasvanut vuodesta 1990 ja on hyvin korkea.

THL laskee, että vuonna 1995 yksin asuvan työttömän perusturva kattoi 77 prosenttia sopivaksi katsotun vähimmäisturvan tasosta, kun viime vuonna se kattoi vain 62 prosenttia.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos laskee, että maamme vähimmäisturvan taso jää hieman länsieurooppalaisen keskitason alapuolelle, kun mukaan lasketaan asumismenot.

Vuonna 2005 asui noin 150 000 suomalaista sellaisessa kotitaloudessa, jonka bruttotuloista yli 90 prosenttia tuli perusturvaetuuksista. Näin asuvien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990.