"Vasemmalla verhot eteen ja oikealla sammutetaan valot"

Hyvältä tuntuu ja nautitaan tunteesta jonkun aikaa, kertoo Henri Kekäläinen, joka toi Kemin Innon nyrkkeilijöille SM-kultaa kolmentoista vuoden tauon jälkeen. Edellisen toi Henrin nykyinen valmentaja Kai Brännkärr.

nyrkkeilijät
Henri Kekäläinen, nyrkkeilyn 69-kiloisten Suomen mestari, Kemin Into.
Henri Kekäläinen YLE / Matti Sunnari

Suomen mestaruus ei tullut Henri Kekäläiselle helposti.

- Ennen loppuottelua perhosia oli vähän vatsassa ja matsi oli tasainen ja tiukka, Kekäläinen kertaa.

- Mutta olin kuitenkin askeleen edellä koko ajan. Pistejohto säilyi koko ajan eikä vastustaja päässyt tasoittamaan missään vaiheessa.

Pokka ratkaisee

Kekäläinen listaa vahvuuksikseen hyvän puolustusnyrkkeilyn.

- Lyön vastapalloon. Olen pitkä 69-kiloisiin ja minulla vastaiskut on hyvä ase, Kekäläinen tarkentaa.

-Valmentaja sanoo, että vasemmalla verhot eteen ja oikealla valot sammuksiin.

Nyrkkeily on kuitenkin pienistä asioista kiinni ja sitä pienemmistä mitä korkeammalle tasolle mennään.

- Kun kaksi tasaväkistä nyrkkeilijää ottelee ratkaisee taktiikka ja voiton vie se jolla pokka pitää.

- Treenaan yleensä kuutena päivänä viikossa, sunnuntai on lepopäivä. Kilpailusta riippuen treenejä on kaksi kertaa päivässä.

- Tämä on vielä harrastus, mutta treenaan kuitenkin ammattimaisesti.

Lontoo ja ammattilaisuus

Runsaan vuoden päässä siintävät kesäolympialaiset ovat Kekäläisen mietteissä.

- Jos kaikki menee nappiin niin tähtäin voisi olla Lontoon 2012 kisat, kaavailee Henri Kekäläinen.

- Katsotaan nyt. Myös ammattilaisuus kiinnostaa.

Kekäläinen ei suunnittele sarjanvaihtoa.

- Niin kauan kuin paino pysyy helposti 69-kiloisissa, niin se on sarjani. Sitten kun painot nousee niin antaa niiden nousta, katsotaan sitten mikä on sarja. Ulottuvuus riittää ihan mihin sarjaan tahansa, 19-vuotias Kekäläinen miettii.

Seuraavat kisat on Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Lahdessa maaliskuun lopulla.

- Voittoa lähdetään hakemaan. Vastaan tulee tuttujakin ottelijoita, Kekäläinen sanoo.

Lähteet: YLE Perämeri