Pakkasessa nukuttaminen kylmettää lapsia luultua enemmän

Lasten nukuttamisessa ulkona pakkasessa voi olla luultua enemmän riskejä. Oululaistutkimuksen mukaan pakkasessa nukutetut lapset altistuivat kylmälle tiedettyä enemmän. Tutkija miettisi kovassa pakkasessa nukuttamista nykyistä tarkemmin ja ohjeistaisi vanhempia yksityiskohtaisemmin lasten pukemisessa.

Kotimaa
Vauva nukkuu vaunuissa pakkasella.
Yle

Suomessa on vannottu jo miltei sata vuotta lasten ulkona nukuttamisen nimeen, mutta Oulun yliopistossa tehdyt tutkimukset kertovat, että karaisullakin on rajansa. Oulussa tehtyjen mittausten perusteella pakkasessa nukkuminen altisti lapsia kylmälle toisin kuin aiemmin on uskottu.

Tohtorikoulutettava Marjo Tourula sanoo, että lasten jalat ja kädet viilenivät pakkasessa, mikä ei ole hyväksi.

Lasten nukuttaminen pakkasessa on Suomessa erittäin yleistä, mutta ulkomailla se on herättänyt ihmetystä Alaskaa myöten. Lasten nukuttaminen ulkona yleistyi Suomessa 1920-luvulla, jolloin arkkiatri Arvo Ylppö iskosti tavan maahan. Tapa on suosittu myös muissa Pohjoismaissa.

Pakkasraja pohdintaan

Neuvolat suosittelevat pakkasrajaksi yleisesti 10-15 astetta, mutta osa vanhemmista nukuttaa vauvojaan jopa 30 asteen pakkasessa. Tutkija Marjo Tourula vetäisi rajan viiteen pakkasasteeseen, jota kylmemmässä ei pitäisi nukkua ulkona ainakaan tuntikausia.

- Juuri tuo miinus viisi astetta pakkasta on sopiva lämpötila nukuttaa lasta ulkona. Jos on kylmempää, lasta tulisi seurata tiheästi tai lyhentää ulkonaoloaikaa, tai sitten vaatetusta reilusti lisää, Tourula sanoo.

Oulussa tehtyjen lasten ihonlämpö- ja vaatemittausten perusteella vanhemmilla on vaikeuksia arvioida, kuinka paljon lapset tarvitsevat ulkona vaatteita. Toisaalta lämpömakuupussit ja lampaantaljatkaan eivät välttämättä riitä enää paukkupakkasissa.

Esimerkiksi äitiyspakkauksen talvivaatteet ja makuupussi riittävät tutkimuksen mukaan pitämään lapsen lämpimänä vain viiteen pakkasasteeseen asti.

Pitkäaikainen altistuminen kylmälle ei ole hyväksi, ja aikuisilla se voi aiheuttaa verenpaineen nousua ja infektioita. Tutkija Marjo Tourulan mukaan vaikutuksista lapsiin ei ole vielä tietoa.

Vällyt takaavat unet

Tourula muistuttaa, että pakkasessa nukkumisessa on kuitenkin myös paljon hyviä puolia. Lapset nukkuvat ulkona jopa kolme kertaa pidempään kuin sisällä.

Tosin syynä ei välttämättä ole raitis ilma, kuten yleensä uskotaan. Sen sijaan pitkien unien yksi selitys on, että talvella lapsen voi sulloa vällyihin tiukkaan pakettiin, koska läkähtymisestä ei ole pelkoa.

- Lapset kapaloidaan talvivaatteilla ja makuupusseilla, ja kapalointi lisää tutkimusten mukaan unen pituutta, Tourula sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset / Antti Pilke