1. yle.fi
  2. Uutiset

Reseptikoulutus maksaa Etelä-Karjalassa

Sairaanhoitajien reseptikirjoituskoulutus maksaa opiskelijalle Saimaan ammattikorkeakoulussa muita ammattikorkeakouluja enemmän. Opetusministeriö ei ole osoittanut ammattikorkeille rahaa uuden koulutuksen järjestämiseen, joten oppilaitokset ovat joutuneet pohtimaan keinoja kustannusten kattamiseksi.

Teksti-TV Etelä-Karjala
YLE Etelä-Karjala

Saimiassa sairaanhoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus päätettiin toteuttaa niin, että opiskelija tai hänen työnantajansa maksavat koulutuksen kokonaan. Hinta on tällöin hieman alle 3000 euroa.

Esimerkiksi Oulun, Jyväskylän ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeissa suurin osa kustannuksista katetaan koulujen muita koulutusohjelmia varten saaduista valtionosuuksista. opiskelijan maksettavaksi jää tällöin 750 euroa.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala

Lue seuraavaksi