1. yle.fi
  2. Uutiset

Gorbatshov juhlisti 80-vuotispäiväänsä haukkumalla Putinin

Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov vietti keskiviikkona 80-vuotispäiväänsä. Virallinen Venäjä antoi Gorbatshoville tunnustukseksi korkean kunniamerkin, tosin kitkerin sanoin saateltuna. Ex-neuvostojohtaja puolestaan käytti julkisuuden valokeilaa pääministeri Vladimir Putinin tölväisemiseen.

Ulkomaat
Mihail Gorbatshov
REUTERS

Presidentti Dmitri Medvedev kertoi Gorbatshoville kunniamerkin myöntämisestä tavatessaan päivänsankarin. Medvedev totesi, että Neuvostoliiton luotsaaminen sen viimeisinä vuosina ansaitsee tunnustusta.

- Suoritusta voidaan arvioida monella tavalla, mutta se oli raskas taakka, Medvedev sanoi kutsuessaan Gorbatshovin Kremliin ottamaan merkin vastaan.

Lännessä Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1990 saanut Gorbatshov on ollut juhlittu sankari, Venäjällä puolestaan epäsuosittu hahmo. Jo edesmennyt presidentti Jeltsin ajoi eronneen neuvostojohtajan joulukuussa 1991 melkeinpä yön selkään Kremlistä ja myönsi täälle vain muodollisen eläkkeen. Viime vuosina ex-neuvostojohtaja on kuitenkin noussut valtiomiesten joukkoon, mutta virallinen tunnustus tuli vasta nyt.

Onnittelijoihin liittyi poikkeuksellisesti myös Putin, joka lähetti Gorbatshoville onnittelusähkeen. Sähkeessä Putin luonnehti ex-neuvostojohtajaa yhdeksi nykyajan suurista valtiomiehistä.

Näpäytti Putinia

Viime vuosina Gorbatshov on toistuvasti arvostellut Venäjän nykyjohtoa. Keskiviikkona julkaistussa Argumenty i Fakty -lehden haastattelussa hän totesi, ettei Putinin pitäisi enää pyrkiä presidentiksi.

- Vladimir Vladimirovits on jo istunut kaksi kautta, ja lisäksi yhden pääministerinä. Jos olisin hänen paikallaan, en enää pyrkisi presidentiksi.

Gorbatshov viittasi Egyptiä kolme vuosikymmentä hallinneen Hosni Mubarakin kohtaloon ja totesi, että varoitus koskee myös Medvedeviä.

- Molempien on ymmärrettävä, että heidän valtakaudellaan on rajansa.

Gorbatshov juhli merkkipäiväänsä Moskovassa perheen ja ystävien kanssa.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Lue seuraavaksi