1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Vaarallisen voimakas tuuli sulki laskettelurinteitä pohjoisessa

Myrskytuuli on haitannut torstaina hiihtolomanviettoa pohjoisen laskettelukohteissa. Tuuli on puhaltanut tuntureilla puuskittain jopa yli 30 metriä sekunnissa. Suurin osa Levitunturin rinteistä on ollut suljettuina koko päivän. Kovan tuulen ennustetaan laantuvan vasta viikonloppuna. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kaleva-lehti verkkosivuillaan.

Kittilässä sijaitsevan Levitunturin 45:stä laskettulurinteestä jopa 29 on ollut suljettuina torstaina. Laskettelukeskuksen isoista hisseistä vain kuusi on ollut käytössä kovan tuulen vuoksi. Kaikkiaan isoja hissejä on Levillä 17 kappaletta. Laskettelukeskuksen kaikki yhdeksän lastenhissiä ovat sen sijaan olleet käytössä koko torstaipäivän.

- Tuuli on harvoin niin kova, että se pystyy heiluttamaan gondolihissejämme, kuten tänään on tapahtunut, kertoo Levi Ski Resortin markkinointipäällikkö Tarja Nikkinen.

Hiihtolomalaiset voivat harmitella vain huonoa tuuriaan:

- Emme korvaa asiakkaille sääolosuhteden vuoksi käyttämättömiksi jääneitä hissilippuja. Toiminta on hiihtokeskusyhdistyksen käytännön mukaista, Nikkinen linjaa.

Pyhätunturin hisseistä puolet käyttökiellossa

Pyhätunturin kahdeksasta hissistä neljä on seisonut toimettoma torstaina. Tämä on sulkenut tunturin molemmat pohjoisrinteet, sekä estänyt laskettelun myös päärinteen yläosassa.

- Tuolihissien ongelmana on heiluminen tuulessa, kun taas ankkurihississä tuuli saattaa työntää hissin vaijerin pois paikoiltaan, kertoo liiketoiminnan johtaja Teuvo Soppela.

- Kova tuuli on haitannut laskettelua Pyhällä jo toista viikkoa. Huoltomiehemme kävivät tänään huipulla ja tuuli oli ylhäällä vaarallisen voimakas, Soppela kertoo.

Tuuli kumoaa lapsia Rukan huipulla

Rukan laskettelurinteiden 20:stä hissistä vain kaksi otettiin torstaina sääolosuhteiden vuoksi pois käytöstä. Hiihtolomalaiset ovat suhtautuneet tilanteeseen suopeasti, kertoo Rukakeskus Oy:n liiketoiminnanjohtaja Matti Parviainen:

- Jos lapset eivät meinaa pysyä tunturin huipulla pystyssä, niin kyllä ihmiset ymmärtävät, että kyse on omasta turvallisuudesta.

Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Juha Jantunen uskoo tuulen laantuvan hieman perjantaina.

- Huomenna tuuli ei ole niin repivää, mutta kunnolla se helpottaa vasta lauantaina ja sunnuntaina.