Sukututkijat talonpoikien kimpussa

Perjantaina Porissa alkavien valtakunnallisten sukututkimuspäivien teemana on länsisuomalainen talonpoika. Päivien aiheena on muun muassa talonpoikien ja virkamiesten suhteet Porin kreivikunnassa.

maaseutuväestö

Porin yliopistokeskuksessa pidettävässä seminaarissa perehdytään asiantuntijoiden kertomana viimeaikaiseen talonpoikia koskevaan historiantutkimukseen aina 1500?luvulta 1900?luvulle asti. Luentojen aiheina ovat muun muassa valta ja vallattomuus 1600?luvun talonpoikaisyhteisössä sekä talonpoikien ja virkamiesten suhteet Porin kreivikunnassa. Lisäksi tarkastellaan sitä, mitä verotus kertoo talonpojan elinkeinoista.

Kolme päivää kestävän, 34. valtakunnallisen sukututkimustapahtuman järjestävät Suomen Sukututkimusseura ja Satakunnan Sukututkimusseura.

Lähteet: YLE Satakunta