Oulun satamaliikenne jumissa

Puuskittaisena puhaltava myrskytuuli ja paksu jääpeite jumittavat Oulun satamien liikennettä. Satamajäänmurtaja on laiturissa. Kolme alusta odottaa pääsyä merelle, jossa puolestaan on laivoja odottamassa pääsyä Ouluun.

Teksti-TV Oulu
Jäänmurtaja Sisu.
YLE

Myrskylukemissa puuskittain puhaltava tuuli ja paksu jää vaikeuttavat satamaliikennettä Oulussa. Vihreäsaaressa tuulen voimakkuus oli perjantaiaamuna 17m/sekunnissa, puuskissa jopa 22 m/sekunnissa.

Satamajäänmurtaja Tuura on tällä hetkellä Vihreäsaaressa laiturissa. Tuuran päällikön Matti Raatikaisen mukaan jäät eivät liiku satamassa, ja kovan tuulen takia laivat eivät saa lähteä merelle.

Oulussa on parhaillaan kolme alusta, joista yksi Toppilassa, yksi Oritkarissa ja yksi Nuottasaaressa. Mereltä on myös tulossa aluksia, mutta ne eivät saa jäänmurtajien apua.

Perämerellä on parhaillaan kaksi murtajaa, joista Otso on jumissa Raahessa. Isommat murtajat ovat Selkämerellä avustustehtävissä

Lähteet: YLE Oulu