1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Barroso vaikuttui Turun kulttuuripääkaupungista

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso tutustui lauantaina Turun kulttuuripääkaupunkiin. Barroso oli vaikuttunut näkemästään ja uskoo, että kulttuuripääkaupunkivuosi onnistuu ja sillä on pitkäkantoiset seuraukset.

Kotimaan uutiset
José Manuel Barroso Turun pääkirjastossa.

Barrosolle esiteltiin muun muassa näyttely- ja tapahtumakeskus Logomo sekä pääkirjasto.

Turun pääkirjaston eteen oli kerääntynyt muutama mielenosoittaja. Aktivistit osoittivat huoltaan siitä, että Turussa tuhotaan kulttuuriperintöä. Viimeksi muutama viikko sitten Turussa purettiin vanha puinen puutalo.

Barroso oli jo kuullut asiasta, mutta painotti, että ongelma paikallinen.

- Tämä on paikallinen asia, joka pitää täällä ratkaista viranomaisten toimesta. Mutta Euroopan komissio pitää kulttuuriperinnön säilyttämistä tärkeänä.

Barroso vieraili Turussa ensimmäistä kertaa ja piti näkemästään.

- Olen hyvin vaikuttunut. Olen tiennyt Turun kulttuurista ja historiasta, mutta en ole aikaisemmin täällä käynyt. Tulin myös osoittamaan tukeni tälle kulttuuripääkaupunkivuodelle. Olen ymmärtänyt, että vuosi on alkanut hyvin. Haluan onnitella Turkua siitä, mitä he ovat saaneet aikaan. Uskon, että vuodesta tulee menestyksekäs.

Barroso muistutti, että kulttuuri on tärkeä asia. Kaupunki, joka osaa yhdistää sen asukkaat ja kulttuurin hyötyy kulttuurivuodesta pitkällä aikavälillä.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi