1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Teksti-TV Turku

KiVa koulu on vuoden Lapsiteko 2010

Koulukiusaamisen vähentämiseen tähtäävä KiVa koulu -hanke on saanut vuoden 2010 Lapsitekopalkinnon. Perusteluiden mukaan KiVa koulu on vähentänyt tuloksellisesti kiusaamista Suomen kouluissa.

Teksti-TV Turku
Kansanedustaja Sirpa Paatero kukitti professori Christina Salmivallin (kesk.) ja erikoistutkija Elisa Poskiparran.YLE / Nelly Paakkola

KiVa Koulu -ohjelman kehittäjät ovat palkinnon myöntäjien mukaan löytäneet hyvän lähestymistavan, jolla kiusaamista on saatu kitkettyä tuloksellisesti. Oppilaat, opettajat, muu henkilökunta ja oppilaiden vanhemmat ovat kaikki sitoutuneesti mukana käytännön tekemisessä.

- Kiusaamistilanteissa puuttuminen tehdään kaikille tiedoksi ja näkyväksi. Näin oppilaat näkevät konkreettisesti miten vakava asia kiusaaminen on, sanoi palkinnon myöntävän Nuorten Kotkien puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero palkitsemistilaisuudessa Aunelan Koulussa Turussa.

KiVa Koulu on kehitetty yhteistyössä Turun yliopiston psykologian oppiaineen ja Oppimistutkimuksen keskuksen kanssa. Ohjelma on käytössä 2500 koulussa Suomessa.

Palkinnon vastaanottajat professori Christina Salmivalli ja erikoistutkija Elisa Poskiparta kertoivat, että nyt suurena haasteena on tukea ohjelman korkealaatuista toteuttamista.

- KiVa Koulu pitää vakiinnuttaa pysyväksi osaksi koulujen kiusaamisenvastaista toimintaa ja koko koulun kulttuuria, kaksikko pohtii.

Vuoden Lapsitekopalkinnon myöntää Nuorten Kotkain liittohallitus henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena lapsen hyväksi tehdystä työstä. Sen on saanut muun muassa Presidentti Tarja Halonen, kirjailija Mauri Kunnas, näyttelijä Eila Roine ja Pikku Kakkonen.

Nuoret Kotkat on sosiaalidemokraattinen varhaisnuorisojärjestö, joka on yhteistyössä Suomen Sosialidemokraattisen puolueen kanssa.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi