Jungner: Wallinin sotku haittaa hallituksen toimintakykyä

Puolustusministeri Stefan Wallinin aikaansaama kuohunta uhkaa hallituksen toimintakykyä, sanoi SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner Ylen A-Studion haastattelussa. Kohu tuli pahaan aikaan, sillä hallitus on valmistautumassa toistaiseksi vaikeimpaan tehtäväänsä, Jungner totesi.

talous
Mikael Jungner A-Studion vieraana 21. maaliskuuta 2012.
Mikael Jungner A-Studion vieraana 21. maaliskuuta 2012.YLE

Jungnerin mukaan Wallinin tämänpäiväinen anteeksipyyntö oli oikea teko, joka mahdollisti sen, että tapahtuneita vahinkoja voidaan lähteä korjaamaan.

SDP on kritisoinut Wallinia voimakkaasti Dragsvikin varuskuntaa koskevan päätöksen yhteydessä. Puolueen eduskuntaryhmä kutsui Wallinin keskiviikkona kuultavakseen ja tenttasi tältä Dragsvik-päätöksen perusteluista.

Oppositio äänestyttää eduskuntaa Wallinin luottamuksesta. SDP aikoo tukea Wallinia eduskunnan äänestyksessä. Jungnerin mukaan puolustusministerin toimintaa ei ole syytä tässä vaiheessa tuomita, koska tämän toiminnan tutkiminen on vielä kesken.

Jungnerin mielestä pääministeri Jyrki Kataisen tehtävänä on nyt saada hallituksen rivit kootuksi. Huomenna torstaina hallituksella on edessään kehysriihi, mikä on nykyisen ministeristön toistaiseksi haasteellisin tehtävä. Kehysriihen on pakko onnistua, Jungner arvioi.

Pääministeri Kataiselle Wallinin nostattama kohu on hyvin kiusallinen, Jungner arveli. On kuitenkin pääministerin vastuulla pitää huoli hallituksen toimintakyvystä, Jungner muistutti.

Lähteet: Yle Uutiset