Lapset tekevät oman oopperan

Lapset pääsevät tekemään omaa oopperaa Savonlinnan Oopperajuhlille. Tänään on julkistettu kaikille Suomen alakouluille avoin kilpailu, jolla haetaan tarinaa teoksen pohjaksi.

Teksti-TV Etelä-Savo
Lapsia makaa koulusalin lattialla kädet ylhäällä.
Anttolan yhtenäiskoululaiset harjoittelivat Auringonkukat-koululasoopperaa tiistaina.YLE / Mikko Moilanen

Koululaisten kilpailtavaksi tulevat myös lavastus ja puvustus. Kilpailutöitä arvioivat savonlinnalaiset opettajaopiskelijat. Uuden lastenoopperan tapahtumapaikka on norppien maailma.

- Ensimmäisenä tarkoitus on luoda norppayhteisö ja luoda tarina mikä tässä norppayhteisössä tapahtuu. Paras tarina tulee libreton pohjaksi. Seuraavassa vaiheessa lapset osallistuvat pukujen suunnitteluun ja lavasteiden tekemiseen. Lopulliseen ooperaan tulee myös oopperajuhlakuoro mukaan ja tapahtumasta tulee näyttävä, kertoo oopperanjohtaja Jan Hultin.

Musiikin tekijää etsitään puolestaan suomalaisten säveltäjien joukosta.

- Samalla pyrimme tekemään säveltäjäkartoituksen maamme säveltäjistä, toteaa Hultin.

Lasten norppaoopperan ensi-ilta on heinäkuussa vuonna 2013 Olavinlinnan näyttämöllä.

Lähteet: YLE Etelä-Savo