Sananen – Kuolemasta ja kauneudesta

Joskus sitä tuntee itsensä niin omituiseksi että pohtii, pitäisikö ryhtyä hautaustoimialalle. Olen miettinyt viime päivinä kuolemaa. Se on ollut raskasta, mutta väsyttävää. Toisaalta ihmisen tehtävä täällä onkin väsyttää itsensä, jos Juha Miedolta kysytään. Ihmisen pitäisi väsyttää välillä itsensä pohtimalla kuolemaa.

Kolumnit (Yle Keski-Suomi)
Mikko MaasolaYLE Keski-Suomi/Riikka Pennanen

Olen aloittanut päiväni lukemalla kuolinilmoituksia. Jos Suomesta on toisinaan vaikea löytää kauneutta, niin sieltä löytyy. Harvan ihmisen elämä on pelkästään kaunis ja harmoninen, puhumattakaan että kohtelisimme toisiamme kauniisti. Kaikki pantattu kauneus on tässä maassa säästetty kuolinilmoituksiin. Siellä on tihentynyttä pienillä ilmaisuilla kuvailtua kauneutta ja taivaan kirkkauteen kurottavaa suurieleisyyttä. Melkein kaikki ovat rakkaita. Kuolinilmoituksessa ei enää mökötetä ja käännetä selkää toiselle jonkun pienen asian tähden. Siellä rakastetaan.

Ihminen alkaa nopeasti potea huonoa omaatuntoa, jos pohtii joka päivä vain kuolemaa. Tärkeämpiin asioihin pitäisi keskittyä: vaaliohjelmiin, maidon kaksihintajärjestelmään ja maakuntakaavaan. Olen osoittautunut huonoksi kansalaiseksi ahmimalla lehdistä lähinnä mainoksia ja kuolinilmoituksia. Etsinyt merkkejä kuoleman läheisyydestä, kaiken rajallisuudesta. Löydöt ovat olleet mielenkiintoisia.

Lehden kaikkein suurin mainos tuntuu olevan asian ytimessä. Väriä roiskitusti kuin ahman teurasperkeissä, Suomen lippuja ja joku sohva (kenties viimeinen leposija) ja tekstinä: Loppurysäys! Nyt kaikki pois! Muuta kuolemaan viittaavaa, elämän arvon määrittävää viitettä viimeiseen erikoiskokeeseen ei lehdestä löydy. Kuolinilmoituksethan ovat jo ”Parasta ennen”- osastoa.

Sen sijaan sanomalehdet ovat nykyään täynnä plastiikkakirurgien ilmoituksia. Ne uhmaavat kuolemaa. Luvataan parempaa loppuelämää, mutta oikeasti tupeerattu tohtori vihjaa ajan pysähtyvän. Kipeimmät pelkomme on luontevampaa puhua plastiikkakirurgille kuin pastorille. Eikä se ole valhetta vaan totta.

Kuolema on ulkoistettu laajennusta odottavalle krematoriolle, joka kytketään kohta kaukolämpöverkkoon. Sitten vasta elämämme tulee halvemmaksi ja paremmaksi. Meillä on kohta kaikilla varaa istutettuun hiuslisäkkeeseen. Elintarvikkeet kehittyvät. Jos tiedemiehet eivät keksi parempia elintarvikkeita (jotka mahdollistavat vahvemman elämän), niin mihinkä turhempaan ne sitten päivänsä käyttävät?

Elintarvikkeisiin ei saa lisätä mielialalääkkeitä. Vielä. Meidän elämämme tulee tuntumaan raskaalta vielä pitkään. Varsinkaan kuolemasta ei saada helpolla light-tuotetta. Jos firma mainostaa: tee laadukas saattohoitosopimus jo tänään!, niin osamaksulla maksava asiakas, tavallinen kuolevainen, ehtii eriä maksellessaan vaipua ikiaikaiseen pohdiskeluun kuoleman raskauttavasta olemuksesta.

Onneksi meille ilmestyy enkeleitä. Vastaansanomatonta kauneutta on lopulta muuallakin kuin kuolinilmoituksissa. Meille annettiin uudet missit. Juuri aikuiseksi ehtinyt suomalainen kaunis ihminen on kuoleman vastakohta. Elämää kuhiseva, nukkemaisuudessaan kuolematon, täydellisyydessään kaiken maailman raadollisuuden unohtava. Rikkaat ja rumat katsovat köyhää ja kaunista. Kaikki on hetken tasapainossa. Jos emme eläessämme osaa palvoa kauneutta silloin kun sitä löydämme, emme ole elämän arvoisia.

Tietenkin jonain vuonna voitaisiin valita tasa-arvon nimissä Suomen suloisin (sulkuin) keski-ikäinen mies. Juuri aikuistunut ihminen kun on niin värisevä ja tuulten napsaistavissa. Tuo lehdistön ihannetyttö oli vielä aivan hetki sitten isoisän oma ihannetyttö. Silitti kissaa eikä ollut kuullutkaan Seiskasta.

Lähteet: Maallikkosaarnaaja Maasola