Hyppää sisältöön

Mitä muikeampi meininki, sen parempi

Keskiviikkona, hetkeä ennen Tampereen tangokarsintojen alkamista kilpailijoita ohjeistettiin pistämään persoonaa peliin ja säilyttämään leikkimieli vaikka tosissaan ollaankin. Mahassa lepatti silti perhosparvi, myönsivät kisaajat.

Kuva: YLE / Anna Sirén

Valkeakoskelainen Titi Kruus lauloi numerolla 21. Naiskisaajille tarjolla olleista viidestä tangosta Kruus valitsi kisakappaleekseen Vaaralliset huulet.

- Perinaiselliseen tapaan muutin kyllä mieltäni moneen kertaan, mutta päädyin lopulta tähän. Mikäs sen mukavampaa keväällä kuin suuteleminen, Kruus perusteli.

Kruus on valkeakoskelaiselle teatteriyleisölle tuttu ja muutenkin esiintyjäkonkari.

- Ihan lunkisti vaan. Ei tässä vaiheessa tarvitse ylittää muita kuin itsensä, nainen ohjasti ensikertalaisia kanssakisaajiaan.

Ensikertalaisina melkein 70 kokelaan joukossa vuoroaan odottelivat valkeakoskelainen Sari Hellsten ja tamperelainen Anette Ekholm.

- Ihan mielettömän kutkuttelevan ihanat tunnelmat, mutta kyllä jännittää, Sari Hellsten myönsi.

Kisaajille annettiin alkupaloiksi hyviä neuvoja rennosta esiintymisestä.

-Mitä muikeampi meininki, sen parempi, Anette Ekholm muisteli kisaisäntä Jouni Kerosen oppeja.