1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. leipäjuusto

Juustoleipä saa oman tapahtuman sosiaalisen median avulla

Kainuulaisen kahvipöydän kruununjalokivi juustoleipä on lyönyt itsensä läpi kautta Suomen. Juustoleipä käy pääruokaan, salaatteihin ja jälkiruokiin. Nyt juustoleivän ympärille rakennetaan jo tapahtumaakin, joka järjestetään elokuussa keskellä Kainuuta - Ristijärvellä.

Kuva: Timo Nykyri / Yle

Sosiaalinen media saa ihmiset liikehtimään ja aktivoitumaan. Tuorein esimerkki on Juustoleipä-tapahtuma, joka ideoitiin Facebookissa alkuvuoden aikana. Idean takaa löytyy puolankalaislähtöinen Kauko Keränen, joka on asunut viimeiset 25 vuotta Lappeenrannassa.

- Siellä on kaupoissa juustoleipää ja leipäjuustoa. Vaimoni ihmetteli, että eivätkö kainuulaiset nouse barrikadeille, kun juustoleivästä puhutaan leipäjuustona. Perustin alkuvuodesta Facebookiin Kainuulainen Juustoleipä -nimisen ryhmän. Jo parissa päivässä ryhmään oli liittynyt noin 100 ihmistä. Ryhdyimme miettimään kokoontumista, ja siitä se lähti, kertoo Keränen.

Tapahtumapaikka ratkesi Keräsen mukaan lopulta kartan avulla: Ristijärvi on keskellä Kainuuta.

Koko perheen tapahtuma juustoleivän äärellä

Juustoleipä-tapahtuman ensimmäinen suunnittelutapaaminen on jo pidetty. Ristijärven Martat ovat ottaneet tapahtuman innoissaan vastaan, ja he vastaavatkin tapahtuman järjestelyistä.

- En halua olla sellainen, että tuli mies Lappeenrannasta, perusti tapahtuman, kääri rahat taskuunsa ja lähti hitsiin. Haavena on, että muistokirjoituksessani mainitaan: Ristijärven Marttojen kunniajäsen. En ole rahan perässä, mutta tykkään tehdä hulluja asioita. Maailman meno on niin totista muutenkin, nauraa Kauko Keränen.

Juustoleipä-tapahtuman päivämäärä on jo lyöty lukkoon, tapahtuma alkaa Ristijärvellä lauantaina 11. elokuuta puolen päivän tienoilla.

- Ohjelmaa ja hauskanpitoa on kaikille, ja kaikki pyörii juustoleivän ympärillä tavalla tai toisella. Illalla on tietysti tanssit. Minun toivomukseni on, että tähän ei sotketa uskontoa eikä politiikkaa, juustoleipä maistuu niin uskovaiselle kuin ateistillekin. Juustoleipä pidetään yksinkertaisena ja pyhänä asiana, sanoo Keränen.