Kansainvälisille markkinoille vaikka riskillä

Kajaanin ammattikorkeakoulun peliosaaminen on yksi esimerkki uudenlaisesta kehityssuunnasta, joita maakunnan pitää tukea. Tämän tyyppisiä uusia avauksia tarvitaan, sanoo Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen.

Kainuu
Kari Pääkkönen Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja
Yle / Arto Loukasmäki

Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen on paluumuuttaja ja pesunkestävä kainuulainen. Sotkamossa syntynyt Pääkkönen palasi yli 30 vuoden maailmalla olon jälkeen juurilleen.

- Kainuun ympärillä oleva maailma on muuttunut, Kainuu on kehittynyt, mutta onneksi ihmiset ovat entisenlaisia. Paluuni sattui kiinnostavaan saumaan. Täällä oli juuri alkamassa aluehallinnon uudistus ja Kainuun hallintokokeilu oli erittäin kiinnostava mahdollisuus. Minulle henkilökohtaisesti hallintokokeilun päättyminen on suuri pettymys.

Kari Pääkkösen mielestä aluekehitystehtävän ja vaikuttavuuden kannalta hallintokokeilun päätyminen tietää taaksepäin menoa yhteisestä kehittämisrahaympäristöstä momenttisidonnaiseen rahoitusmalliin.

- Joustavuus, joka meillä oli kolmivuotisen siirtomäärärahan kautta häviää. Suunnittelun pitkäjänteisyys kärsii ja todennäköisesti myös aluekehitykseen käytettävä rahamäärä on vähenemässä. Aluekehityksen kannalta meitä odottavat haastavat ajat.

Ely-keskus joustaa

Ely-keskus tuntuu valtion laitoksena byrokraattiselta, joka on kaukana tavallisen kansalaisen arjesta, mutta ylijohtaja Kari Pääkkönen on toista mieltä.

- On selvää, että toimimme tiettyjen sääntöjen ja viitekehysten mukaan, mutta me palvelemme asiakkaita ja se mitä mieltä he ovat on meille oleellista. Tutkimusten mukaan asiakkaat kokevat meidät joustaviksi täällä Kainuussa, enemmän kuin muualla.

Tähtäin kansainvälisille markkinoille

Kainuun elinkeinorakenteen kehitys pohjautuu luontaisiin voimavaroihin, joita ovat luonnon raaka-aineet, luontoympäristö ja matkailu. Pääkkösen mukaan näiden lisäksi Kainuu tarvitsee myös uusia rohkeita avauksia.

- Täällä on ollut peliosaamisen avaus ammattikorkeakoululla, sen tyyppisiä kaivataan. Sellaisia avauksia jotka tähtäävät suoraan kansainvälisille markkinoille, palvelemaan kansainvälisiä tarpeita. Meillä pitää maakunnassa olla myös rohkeutta tukea innovatiivisia uudenlaisia avauksia. Meidän pitää ottaa riskejä enemmän tukeaksemme uusia avauksia.

Lähteet: Yle Kainuu